torstai 31. lokakuuta 2013

Kohti Nanningia

Huomenna olisi siis Nanningin kurssin eka päivä, jee! En yhtään tiedä, miten meillä tulee sujumaan, mutta ennen kaikkea odotan kurssilta uusia näkökulmia ja neuvoja mun omalle istunnalle ja työstöön Akun osalta. Uudet ihmiset ja valmentajat huomaavat aina eri asioita, ja mitä todennäköisimmin myös Niels niitä meistä löytää.

Ekana päivänä on tiedossa puomeja ja kavaletteja ja mua huolettaa ne vaihdot. Akuhan on sellainen, että kun sitä ei kiinnosta vaihtaa puomin tai kavaletin päällä, niin se jää vaan härskisti vastalaukkaan. Muutenhan Aku toimii puomeilla aika kivasti, koska sen ei tarvitse laukata niillä sitä suurta ratalaukkaa. Saan lyhennettyä ja pidennettyä laukkaa hyvin puomi- ja kavalettitehtävissä, mutta heti kun esteet nousevat hepalla menee käsijarru päälle. Tähän ongelmaan toivonkin todella saavani korjausta ja neuvoja.

Tokana päivänä on sitten linjoja ja enemmän hyppyjä. Tässä vaiheessa mun täytyy itse skarpata kaarteissa, jotta en jää tekemään niitä eksrta-askelia, vaan jatkan rytmissä kohti estettä, vaikka en jonain kertana näkisikään askelta. Paino on saatava myös hyvin jalustimille, mutta sen suhteen oon tehnyt niin paljon duunia, että sen pitäisi olla nyt iisimpää.


Viimeisenä päivänä olisi tiedossa sitten rataharjoitus. En yhtään tiedä millä korkeudella mun tulisi suorittaa oma rata, mutta eiköhän se ole sitä 100-110 tasoa jos kaikki sujuu hyvin. Jos haluan pysyä mukavuusalueella, 100cm on hyvä. Jos taas haluan mennä ulos mukavuusalueelta ja haastaa itseäni, hyppään 110cm. Saa nähdä mihin päädytään :)

Tänään aion ratsastaa Akun reaktiivisesti, mutta kuitenkin melko kevyesti. Viikonloppu tulee olemaan sille rankka, ja tänään haluan vain saada pienet säädöt kohdilleen.


Olen huomannut, että moni treenaa aina valmennusta varten ja on huolissaan siitä, että mitä jos valkussa ei sitten sujukkaan?! Itse olen sitä mieltä, että juuri siksihän sinne valmennuksiin mennään, jotta virheet tulevat esille ja jotta saamme niihin ratkaisuja ja neuvoja. Mielummin ainakin itse hakkaan päätä seinään valmentajan kanssa, kuin yksin.


Toivottavasti Nielsillä on kova pää (ja seinä..) koska Akun päätä ei saa rikki millään.. :D

tiistai 29. lokakuuta 2013

Heipsatiheihei

Tänään onkin sitten vuorossa ensimmäinen kuvaton postaus pitkiin aikoihin! Kuvaajaa ei aamuisin ole tallilla mukana, joten nyt täytyy selvitä pelkällä tekstillä..

Hyppäsin aamulla pitkästä aikaa Poksulla. Poksulta leikattiin hammas tässä välissä ja siksi mulla tuli hieman taukoa meidän hyppytreenien osalta. Aamulla kuitenkin rakensin maneesiin pienen jumppatehtävän ja yhden linjan 16 metrin välillä.

Oli alkuun hienoa huomata, miten Poksun edellisen päivän iilimatohoito oli vaikuttanut hevoseen. Normaalisti Poksu on vähän vino oikealle, mikää näkyy mm. kaarteissa laukassa, kun se vaihtaa takapään aika helposti ristilaukalle. Se jää oikealle mielellään myös hieman hitaaksi jalalle, kun sitä lähtee suoristamaan, mutta tänään se oli hyvin suorana ja liikkui todella upealla energialla eteen heti alkuverkasta asti!

Aloitan Poksun kanssa usein laukassa, koska se on diesel-malli ja käynnistyy hitaasti. Laukkailin melkein vartin ajan kevyessä istunnassa ja mietin omaa painoa jalustimille ja hyvää staattista ylävartaloa. Tämän jälkeen istuin alas ja tein muutamat vaihdot ja vasta sen jälkeen siirryin raviin. Poksu toimi hirmu hyvin ja otinkin tässä välissä pikkuiset välikäynnit.

Aloitin hypyt siis jumpalla, ideana, että Poksu pysyisi hypyissä rauhallisenä, eikä tekisi niitä nopeana. Tämä onnistui erittäin hyvin molempiin suuntii, vaikka aluksi itse olisin halunnut ottaa aina yhden askeleen enemmän ennen linjaa kaarteesta ulos. Tämä on mun oma suosikki moka, eli todella usein lähden tekemään askelta linjalle tai puomille fiiliksellä "yks vielä, yks vielä".. Päätin kuitenkin muutaman kerran jälkeen, että nyt riittää ja en saa enää ratsastaa taakse. Sitten hyppyjen laatukin parani, kun Poksu sai edetä paremmassa rytmissä :)

Pikku breikin jälkeen siirryin ratsastamaan linjaa viidellä askeleella. Halusin, että Poksu ottaa kunnolla takapään alle välissä ja tekee pyöreitä ja laadukkaita hyppyjä linjan toiselle osalle, ilman nopeaa viimeistä askelta. Vain muutaman kerran heppa teki vikan askeleen turhan malttamattomasti, mutta muuten tehtävä oli itseasiassa hellpo :) Kun laukka oli välissä laadukas ja hypyt pyöreitä, ratsastin välin vielä neljälläkin askeleella. Lopuksi esteet olivat 90-110 tasolla ja Poksulla oli hurjan hauskaa :) Ja niin oli kyllä mullakin. Tää heppa saa mut kyllä aina hyvälle tuulelle ja sen kanssa on aina niin mukava tehdä töitä! Ihanaa, että ihmiset löytävät itselleen noin ihania hevosia :)

Loppuun vielä hyvät loppuravit ja pitkät käynnit kentällä. Sitten Poksu pääsikin tarhaan ja mä töihin. Huomenna taitaa ratsastukset jäädä, mulla on sen verran puolkuntoinen olo ja viikonloppuna on tosiaan se Nanningin kurssi ja en missään nimessä halua olla siellä kipeänä! Odotan kyllä kurssia niin innolla :)

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Vaikeuksien kautta voittoon

Tänään olikin sitten mitä todennäköisimmin kauden vikat koulukisat. Cara starttasi helppoa B:tä ja A:ta, Hilda taas pelkän A:n. 

Aamulla kävin ensin letittämässä Hildan ja laittamassa trailerin lähtövalmiiksi ja sitten jatkoin matkaa Caralle. Kisathan oli Caran kotitallilla ERT:llä ja Hilda tuli sinne omistajiensa kuljettamana. ERT:llä hain Caran tarhasta, suihkutin jalat ja letitin ponin. Tämän jälkeen lähdin maneesille ja kohti verkkaa.



Poni oli verkassa oikein hyvän tuntuinen ja sainkin sitä rentoutumaan pätkittäin jo tosi kivasti. Radalla meillä oli tosi hyviä pätkiä, mutta rutiinin puute näkyi mm. toisessa laukan nostossa, joka levähti käsiin. Poni ei ottanut pidätettä läpi vaan lähti nostoavusta vaan isoa ravia eteen.. Noh, isompi pidäte heti perään ja uusi nosto. Toisen laukasta raviin siirtymisen se myös jännittyi ja jäi ravissa hetkeksi epämääräiseen peitsiin, mutta jatkoi sen jälkeen taas hyvässä ravissa. Ja mikä upeinta, se KÄVELI. Siis ihan oikeasti käveli. Ja vielä pitkin ohjinkin... Cara on aina ollut sellainen paahtaja käynnissä. Se kävelee aina hurjaa kyytiä, mutta onneksi se on viime aikoina vähän jo oppinut relaamaan ja hidastamaan rytmiä :) Prosentteja radasta kertyi 65,22 ja sillä irtosi neljäs sija :) Olin poniin tosi tyytyväinen ja ekakertalaiseksi radalla, se käyttäytyi hirmu fiksusti!


A:ssa sitten ponin kunto hieman lopahti, ja siitä seurasi kiireinen tahti ja etupainoisuus. Poni ei enää jaksanut kantaa itseään ja tämän vuoksi se lähti juoksemaan ilman selkää ja turhan etupainoisena. Kuitenkin se suoritti kaikki radan tehtävät, vaikka tällä radalla käynti ei enää ollutkaan niin hyvää. Erityisen tyytyväinen olin väistöihin ja täyskaartoihin. Tältä radalta kertyi 61,89.


Hildan kanssa ei sitten ollutkaan ihan niin helppoa. Poni juoksi koko verkan alta minkä kerkesi ja painoi edestä ainakin tuhat kiloa. Mietin aika monta kertaa verkan aikana, että pitäiskö vaan pyytää Jania hakeman ne nivelet autosta... Mutta koska en tunnetusti ole luovuttaja-tyyppiä, päätin vetää leikin loppuun kangilla. Mietin, miten muuttaisin ratsastustani, ja miten saisin ponin paremmin kuulolle, kun jäljellä oli enää kaksi ratsukkoa ennen mua. Meinasi kyllä oikeasti epätoivon iskeä, kun en saanut ponia edes nostamaan laukkaa rauhassa, saatika sitten edes kävelemään..

Päätin kuitenkin ottaa kankiohjan eri tavalla käteen, kuin normaalisti. Yleensä pidän kangen keskisormen ja nimettömän välissä, mutta nyt vaihdoin sen tulemaan pikkurillin alta. Näin sain itse vaikutettua kangella vähemmän ja käteni pysyi tasaisempana. Tämän jälkeen asiat lähtivät sujumaan hieman paremmin ja kun pääsin radalle niin koko poni muuttui paljon yhteistyöhaluisemmaksi ja pehmeämmäksi! Kerrankin näin päin :) Yleensä se menee juuri päin vastoin.


Radalla ei sattunut rikkeitä ja muutama tosi hieno pätkäkin saatiin radalle. Itse olin erittäin tyytyväinen väistöihin, nostoihin sekä keskilaukkoihin ja siirtymisiin laukan sisällä. Poni oli tosi tasainen, vaikkakin hivenen liian matalana mun mielestä. Prosentit olivat hienot, 68 ja risat :) Poni voitti luokan ja sai paljon taputuksia!

Tässä sitä taas huomaa, kuinka epätoivoisesta tilanteesta voi nousta hyvään suoritukseen. Varmasti monen milestä se alunkaan meno ei ollut huonon näköiostä, mutta kun itse tuntee ponin niin hyvin, niin tietää ettei se ole alkuunkaan hyvän tuntuista ja silloin sitä tietenkin heti myös ajattelee, ettei se voi näyttääkkään hyvältä..


Ensi viikolla Hildan kanssa jatketaan kankitreenejä, Caran kanssa treenataan sileällä ja esteillä ja Akun kanssa osallistutaan Nanningin kurssille, hui! Poksun kanssa suoritetaan myös estetreeni ja Retun kanssa olisi myös tarkoitus työskennellä, samoin Villen kanssa.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Treeniä treeniä

Oltiin Hildan kanssa eilen maneesilla treenaamassa sunnuntain kisoja varten. Ja nyt täytyy kyllä sanoa, ettei mikään oikein sujunut. Olin laittanut ponille kanget, koska ajattelin meneväni niillä kisoissa, mutta nyt eilisen treenin perusteella en ole enää yhtään varma..

Poni oli alkuun tosi kiireinen ja vahva, mutta sain sen ravissa jo ihan hyvälle mallille alkuverkan aikana. Laukka oli vasemmalle hyvää, mutta oikealle liian kiireistä ja matalaa. Kaiken lisäksi ponista tuli aivan järjettömän vahva laukassa, hyvä kun pysyi ohjat kädessä. Ajattelin sitten työstää sen kevyeksi laukka-käynti siirtymisten kautta. Mutta. Enhän mä saanut ponia edes käyntiin. Olin suu auki siellö kyydissä ihan hätää kärsimässä kun mun ihana pikkuinen poni joka siirtyy nivelillä pelkällä istunnalla käyntiin siirtyi nyt KANGILLA mone raviaskeleen kautta käyntiin. Olo oli kuin alkeisratsastajalla.. Vasemmalle sain pienen työstön jälkeen ihan kelpoja siirtymisiä. Sunnuntain radassa vaihto käynnin kautta tulee kuitenkin alas oikeasta laukasta ja sinne oikeallehan ne siirtymiset olivat tosi hankalia. Muutama melkein kelpo tuli loppuun ja siihen oli pakko lopettaa, koska olin työstänyt ponia niin paljon jo.

Hilda Urjalassa, HeC

Väistöissä poni on mennyt hurjan harppauksen eteen päin, ja tämä olikin päivän ainut ilon aihe.. Keskiravit kyllä itseasiassa myös onnistuivat. Ja laukan nostot. Hei, näitä hyviä pätkiähän alkaa löytymään!! Nyt mä taas itse syyllistyn siihen, mistä aina jaksan jankuttaa mun oppilaille. Omasta ratsastuksesta pitäisi aina löytää loppuun se hyvin mennyt asia ja se treeniä vaativa asia. Ja juuri tämän takia mä tätä blogia itseasiassa kirjoitan, koska se on niin terapeuttista. Ennen tätä kirjoittamista mietin vaan niitä huonosti sujuneita käyntisiirtymisiä ja sitä kuinka vahva poni oli ajoittain, mutta meillähän meni moni asia itseasiassa treenin aikana hirmu hyvin :)

Kisoissa Hildan kanssa tavoitteena on saada A:sta se 60%, mutta saa nähdä mitä käy. ERT:n maneesi on sen verran spooky paikka, että poni varmaan pyörtyy.

Hilda Urjalassa, HeC

Joku oli kommentoinut mulle yhden tekstin loppuun, miksi menen viemään ratsastuskoululaisilta ruusukkeet. Tähän aiheeseen aion palata ihan oman tekstin kanssa, koska siitä mulla on paljon sanottavaa. Mutta heti tähän haluan todeta, etten mielestäni vie ratsastuskoululaisilta mitään, päinvastoin. Mähän annan heille hyvän vastuksen ja realiteettia muun maailman tasosta. Hildahan ei aluekisoissa ole koskaan edes sen kummemmin pärjännyt Urjalaa lukuun ottamatta ja se on tasoltaan juuri HeA. Tällöin minulla on mielestäni täysi oikeus osallistua seurakisoihin tasolla HeA, olivat ne sitten ratsastuskoululla tai yksityistallilla.

Kisaonnea kaikille huomisille kisaajille :) Päivittelen varmaan kuvia päivän aikana Instagrammiin, missä mua voi seurata nimellä pikkkis.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Ville Kikon treenissä

Heti tähän alkuun haluan kiittää kaikkia teitä runsain määrin kommentoineita tyyppejä siellä ruudun toisella puolella. Oli tosi ihana kuulla, miten tuo "Juttuja elämän varrelta"- tekstin toinen osa inspiroi ja tsemppasi niin monia :) En voi muuta kuin hymyillä ja jo innolla suunnittelenkin seuraavaa tekstiä..

Mutta sitten asiaan. Eli maanantaina kapusin Villen kyytiin ja suunnaksi otettiin Tallbergien maneesi. Siellä päästii Kikon valvovan silmän alle ja voi että kun taas sai mahtavia fiiliksiä.

Villen kyydissähän mä olin vasta kolmatta kertaa, joten tiesin tunnista tulevan aikamoisen haastavan. Ville kun on luonteeltaan aikamoinen kuumakalle ja höseltäjä, osasin jo odottaa aikamoisia jännityksen täyteisiä askeleita ja kovaa menoa. Omaksi yllätyksekseni Ville oli alkuun melko rento ja rauhallinen, mutta tiesin sen kuumuvan viimeistään välikäyntien jälkeen. Laukka oli verkassa selkeästi se laadukkain askellaji ja ravi sen jälkeen taas ehdottomasti heikoin. Tiesin, että Kikko tulisi puuttumaan saman tien selän puutteelliseen käyttöön ja jännittyneisyyteen.

Aloitettiin käynnissä, ja Villehän ei siis oikein malta kävellä. Tai siis joo, se kävelee jos vaan kävellään, mutta kun tehdään siirtymisiä, se lähtee aina sipsuttamaan ja siirtyy omia aikojaan raviin. Jos sen kanssa pääsee edes viisi puhdasta käyntiaskelta rennosti putkeen eteen päin laukan tai ravin jälkeen voi huutaa jippiiii. Kikko oli Villestä sitä mieltä, että joku on tehnyt siitä sellaisen. Joku on joskus saattanut tehdä asioista turhan suuria numeroita tai käyttänyt yksinkertaisesti liian suuria apuja turhan agressiivisesti.



Kikon neuvo siihen, ettei Ville malttanut kävellä, oli puhuminen. Mun piti koko ajan sanoa Villelle rauhassa hou ja siirtää se aina ravista nätisti käyntiin ja taputtaa sitä joka kerta heti, kun se oli käynnissä. Itse keksin jossain vaiheessa kääntää sen pienelle voltille, missä se malttoi kävellä oikeastaan aina rauhassa. Siitä mun oli helppo jatkaa isommalle ympyrälle ja tehdä sieltä taas voltti sisään, jos heppa siirtyi raviin. Kikko myös oli tarkka siitä, että käytin vain yhtä jalkaa kerrallaan, sillä idealla, etten ahdistaisi sitä. Siihen piti saada "koskea", mutta sitä ei saanut ahdistaa samaan aikaan kaikilla avuilla. Lähdettiin siis ratsastamaan käyntiä vain sisäjalalla, jolloin sain hieman pitää tuntumaa ja koskea heppaan sisäjalalla, jolloin se sai väistää takaosaa ulos. Pääasia oli, että se antaisi mun vaikuttaa siihen käynnissä.


video

Kun käynti oli hyvää, sain siirtää sen raviin. Ravissakin hoin joka toisella askeleella hou:ta... Kikko halusi Villen tosi syvälle peräänantoon, jotta se lähtisi työskentelemään enemmän selän läpi ja mahdollisimman rentona. Ravissa Villen piti odottaa mua niin hyvin, että pystyin työntämään välillä ohjan pois kokonaan ilman, että sen tahti kiihtyisi. Tämä vaati kuitenkin aika monta siirtymistä, ennen kuin tämä saatiin toteutettua kunnolla. Mutta taas sain huomata, että kun joka kerta tein samalla tavalla ja aivan rauhassa, alkoi Ville luottamaan muhun todella paljon. Kun se vihdoin malttoi huokaista ja jäädä ravaamaan mun kanssa, tuntui se oikeasti tosi hienolta. Poissa oli silloin ne kiireiset askeleet ja selätön kilpajuoksu. Tilalle tuli rento, isosti liikkuva suokkipoika, joka ravaili rentona. Eihän näitä pätkiä tietenkään kymmenittäin ollut, mutta ne hetket, jotka tällaisia olivat, jäivät kyllä peppuun musitiin!

Kun oltiin saatu pakka kuntoon ympyrällä, sain jatkaa muutamat avot pitkille sivuille. Niissä ravi säilyi rentona ja koska heppa oli niissä niin hyvin kuulolla ja messissä, sain antaa sille pienen breikin. Kun keräsin taas ohjat, jäi Ville yllättäen käyntiin ja sain tehtyä sen kanssa kokonaisen ympyrän hyvää rentoa käyntiä, vau! Jatkettiin nostoilla käynnistä ja sain tehtyä muutaman tosi hienon noston. Siirtymiset käyntiin tulivat vielä pääsääntöisesti ravin kautta, mutta suurin työ mulla oli aina siinä laukan jälkeisessä käynnissä.. Hepalla oli hirveä paine päällä aina käyntiin siirryttäessä, mutta sain joitain ihan asiallisia askeleita aikaan. Ja taas sain olla tarkkana siitä, että siirsin sen tarkasti aina käyntiin, taputin ja hoin houta :D Mutta kyllä se toimi.. Laukassa Ville oli tosi hyvän tuntuinen ja siitä saatiinkin kehuja.

video

Laukan jälkeen jatkettiin vielä keskiraveilla. Ajatelin ensin että ou mai, mähän en näitä harjoitusravissa tee.. Ja en alkuun tehnytkään, mutta loppuun istuin muutaman jopa ihan hyvin alhaalla :D Mutta keskiraveista siis sen verran, että kyllähän sieltä sitä ravia löytyi kun uskalsin PÄÄSTÄÄ. Siis kyllä, kuulitte oikein, päästää. Heti kun annoin Villelle enemmän vapautta edestä liikkua niin vau, mitkä ravit sieltä irtosi!! Huhhuh, siis aivan sairaan hienot keskiravit.. Mutta en ole koskaan aikaisemmin saanut keneltäkään valmentajalta käskyksi päästää keskiraveissa. Ainahan ne vaan sanoo, etää "pidä tuki", "säilytä parempi tuntuma", mutta nyt, PÄÄSTÄ. Mutta niin se vaan toimi. Kun maltoin päästää ja uskoin siihen, ettei se riko laukalle, saatiin aikaan tosi hienoja keskiraveja..

video

Tuntiin olen tosi tyytyväinen. Sain paljon hienoja fiiliksiä ja hyviä neuvoja Kikolta jälleen kerran. Toivottavasti pääsen Kikon treeniin useammin nyt syksyn aikana, on se vaan niin huippu valmentaja.

Pellolla

Oltiin Akun kanssa maanantaina pellolla, koska oman kentän pohja oli aivan jäässä. Ukkeli on tästä varsin innoissaan :D Tässä teille pieni kuvapläjäys peltosessiosta!





Ostin muuten tuon loimen HIHS:stä aivan järkyttävään pilkkahintaan. Musta se oli tosi päheen värinen. Mitäs tykkäätte? Täytyy muuten esitellä teille loputkin HIHS- ostokset!

Kiitos kuvista Oonalle :)

tiistai 22. lokakuuta 2013

Juttuja elämän varrelta: Hoida hevosia - niin mäkin tein

Tässä olisi nyt jatkoa paljon palautetta saaneelle Ratsastuskoulun puolestapuhuja- tekstille. Tässä tekstissä koitan avata teille mun fiiliksiä siitä, millaista oli (ja on edelleen) rahoittaa itse oma harrastustoiminta ja miten rikkaan se oikeasta on musta tehnyt. Ja ei, en puhu rahasta, vaan kokemuksista.

Niin kuin kerroin jo aiemmin, mun hoitajaura alkoi Peikiltä. Mulla oli aina hoitohevonen, joskus jopa kolme. Puuhailin niiden kanssa niin paljon, kuin vain sainkin. Aluksihan se oli tietysti vain kuntoon laittoa, harjailua sekä varusteiden putsaamista. Kävin ihan alku aikoina myös junnukerhossa, mitä tallin isommat hoitajat vetivät. Siellä opin ihan perusjuttuja hevosten väreistä kuumeen mittaamiseen.

Kuitenkin suuri käännekohta siinä, että pääsin jälleen eteen päin, oli mun TET-jakso, jonka päätin suorittaa tallilla. Pääsin tuon TET-viikon aikana siivoamaan karsinoita, klippaamaan sekä mm. nyppimään hevosten harjoja. Mutta se suurin asia, mitä tuolta viikolta sain, oli työ. Nina pyysi mua tämän jälkeen töihin aina lomien ajaksi, mutta mikä parasta, sain myös oman iltatalli-päivän. Näiden iltatallien ja lomien työpäivien ja niistä kertyneiden palkkojen ansiosta pystyin kustantamaan kaikki kisat ja osan tunneistani.

Lomien aikana tekemäni työpäivät kasvattivat roimasti tietämystäni hevosten hoidosta sekä ratsastuksesta. Näin miten Peik treenasi, miten hänen hevosistaan huolehdittiin ja kuinka niiden kanssa lähdettiin kisoihin. Opin jo nuoresta siis siihen, että hevosia on hoidettava aina huolellisesti ja samalla tavalla. Näin osattiin heti olla hereillä, jos hevonen ei ollutkaan ihan normaali. Jos asiat tehtäisiin miten sattuu, ei hevosen rutiineja ja tapoja tunnettaisi samalla tavalla, jolloin reagoiminenkin olisi heikompaa. Kaikki tehtiin aina hevosten ehdoilla.

Peikillä tein tallia vuosien ajan kesä- ja joulomat. Tein töitä aina niin paljon kuin niitä oli tarjolla, koska halusin säästöön aina tulevaa kautta varten niin paljon rahaa kuin mahdollista. Kaiken lisäksi kesäisin mun piti säästää rahaa aina tuntsareihin, koska mun oli kustannettava se lysti aina itse. Ja sehän ei ollut mitään halpaa puuhaa.

Tuntsareiden hoitaminenkin tulee aina jossain vaiheessa tiensä päähän. Mulla se päättyi siihen, kun yksi tallituttu oli vinkannut musta kansallisen tason kouluratsastajalle, Karoliina Liuksialalle. Karon ottaessa yhteyttä muhun olin tietenkin innoissani uusista haasteista, vaikka siitä ei maksettaisikaan mitään. Karolla oli iso kouluhevonen Rusalla ja kun sen ekan kerran kävin Falcaota siellä katsomassa, niin sillehän tielle mä sitten jäin.

Falcao ja Kyra Kyran PP Klinikassa


Falcaon hoitajana pääsin oikeasti sellaisiin paikkoihin, joiden arvoa en todellakaan osannut silloin arvata. Totta kai normaalit viikot koostuivat siitä, että dallailin Pasin (Falcaon lempinimi) kanssa ympäri maneesia ja koitin pikkuruisena tyttönä pitää sen kurissa, mutta ne viikot, kun kävimme Kyran PP Teamin treeneissä, olivat näin jälkeen päin ajateltuna oikeasti sitä suurinta kultaa mun kirstulle.

Mä sain seurata monen monta kertaa Kyran treenejä. Enkä seurannut vain kun Karo ratsasti, vaan kun seassa vetivät mm. Kikko Kalliokoski, Juuli Alftan, Maarit Raiskio, Mikaela Sorati ja Stella Hagelstam. Oli nuoria hevosia, GP-hevosia, onnistumisia ja ongelmia. Ja mikä parasta, kaikkeen löytyi aina ratkaisu. En silloin tajunnut ollenkaan, miten paljon hyötyä mulle oli siitä, että pääsin näkemään sen, miten ammattilaiset korjaavat hevosiaan oikeaan suuntaan ja kuinka he opettavat hevosilleen uutta. Kaikki ne kiitokset, rohkaisut ja korjaukset ovat jääneet todella hyvin mieleen. Ja edelleen, kaikki tehtiin hevosten ehdoilla.


Karon mukana kuljin myös kisoissa. Koska kiersimme pääasiassa kansallisia, näin paljon myös hyvää ratsastusta. Mutta näin myös paljon sellaista, joka kertoi mulle, miten en itse ainakaan koskaan toimisi tai tekisi. Kisoissa tapasin myös paljon uusia ihmisiä. Osa oli tietenkin tuttuja jo Rusalta, tai PP Teamista, mutta suurin osa oli uusia naamoja. Ja vaikka osa olikin tuttuja, heillä oli mukana aina joku, ketä en aiemmin ollut nähnyt. Jo silloin mä loin itselleni tietämättä sitä jokseenkin suurta verkostoa, joka mulla nykyään hevosmaailmassa on. Jokainen kisa antoin siis aina jotain uutta mulle kouluratsastuksen maailmasta. Mähän olin edelleen tuolloin 16-vuotiaana vannoutunut esteratsastaja, mutta täytyy myöntää, että koko ajan mua vedettiin syvemmälle kouluratsastuksen pariin...

Pasin muuttaessa Rusalta Tallbergien talliin (muistaakseni vuosi 2007), siirryin mä tietenkin mukana. Tämän tallimuuton kautta mukana tulivat myös omat haasteet. Rusalle pääsin bussilla tai junalla, mutta Tallbergeille julkisia ei kulkenut eikä kulje vieläkään. Karo oli onneksi sen verran hyvä puhumaan, että pummasi mulle kyytejä, jotta pääsin hoitamaan Pasia ainakin 3-4 kertaa viikossa. Yleensä mun kyydittäjänä toimi Juuli Alfthan, kenen hevoset seisoivat siis myös Nissalassa. Juuli nappasi mut kyytiin yleensä Kilosta tai Espoon Ikean hollilta ja jätti aina Espoon Ikean hollille. Sillä aikaa kun Juuli ratsasti, mä hoidin Falcaon ja seurasin Juulin treenejä. Ja tsing tsing, lottovoitto osui jälleen mulle! Kansallisen tason kouluratsastajan GP-hevosen ja nuoren hevosen treenaamista oli hei aika opettavaista katsella kolme tai neljä kertaa viikossa. Silloin mun silmä kehittyi ihan hurjasti. Koska Kikko piti tunnit Juulille lähes joka kerta kun olimme tallilla, opin näkemään asioita, joita Kikko halusi korjata sekä osasin erottaa hyvän korjauksen ja sen, kun korjaus ei riittänyt. Tallilla oli myös monia muita ratsukoita, joiden kehitystä pääsin seuraamaan, mm. Julia Tallberg. Näin paljon toistoja, tsemppiä ja onnistumisia. Ja edelleen, kaikki tehtiin hevosen ehdoilla.


 Loma-akoina Juulin ollessa lomalla pääsin tallille myös Granissa asuneiden Wikströmien kyydillä. Aina aikataulut eivät kuitenkaan oikeen osuneet kohdalleen, ja silloin menin junalla aina Mankkiin, josta lainasin kaverilta pyörää ja pyöräilin tallille sen 10 kilsaa suuntaansa. Kesällä myös Tallbergit lomailivat ja tuolloin sain ratsukseni Emman ponin Tomin. Tomppa oli ensimmäinen hevonen, jonka kanssa pääsin tekemään sulkuja diagonaalilla ja sarjavaihtoja. Oli muuten aika hieno poni ja on nykyään vieläkin hienompi :)


Vaikka olinkin pääsääntöisesti Karon hoitaja, lainasin Peikin vaimo Nina mua 2006 vuoden kesällä Oulun Pokaalin kisoihin. Tämä oli mun ensimmäinen pidempi reissu hevosten kanssa. Ninan kanssa näin siis ensimmäiset isot estekilpailut ja sain huomata, ettei se hoitajan arki estehevosten kanssa ollut kovin leppoisaa. Aamut alkoivat ruokinnalla klo 6, jonka jälkeen siivosin karsinat. Tämän jälkeen Nina aamuratsasti aina kaikki hevoset, jos luokat eivät olleet aamulla. Mukana meillä oli 3 hevosta, joista kaikista huolehdin tasavertaisesti. Päivällä hevoset oli letitettävä, hokitettava, puunattava ja ruokittava sekä tietenkin talutettava. Jokaisen hevosen kanssa autoin myös verryttelyssä esteitä nostamalla ja pitämällä huolta aikataulusta. Mä olin se, kenen oli koko ajan oltava hereillä, kuka on radalla ja monta on ennen Ninan rataa. Iltaisin kisojen jälkeen karsinat putsattiin uudelleen ja hevoset kävelytettiin ja niille laitettiin yöpintelit. Iltavedet käytiin katsomassa viimeisen kerran 11 aikoihin ja sen jälkeen kaaduttiin aina rättiväsyneinä sänkyyn. Kisat kestivät siis pe-su, mutta paikalle mentiin jo torstaina ja takaisin kotiin lähdettiin vasta maanantaina.

Vaikka olinkin Ninalla lainassa, autoin Karoa edelleen samalla tavalla. Kisoissa ei kuitenkaan hirveästi käyty, koska Falcao oli pikku hiljaa eläköitymässä ja Karolla oli kiikarissa jo muita hevosia. Taisimpa muuten tuon kesän aikana olla lainassa myös Antti Jurvasella Turussa, Antin toisen hevosenhoitajan apuna. Siellä pääsin jälleen luomaan lisää kontakteja ja tutustuin moneen huipputyyppiin.

Koska työt Peikillä olivat jatkuneet koko ajan, olin tuttu kasvo siellä kaikille. Myös Steniukset olivat huomanneet, että pyörin siellä kohtalaisen paljon. Soffi kysäisikin yhtenä päivänä, voisinko alkaa auttamaan häntä hevosten kanssa hieman enemmän, ja siinä vaiheessa mulla olikin aika iso päätös edessä. Karolle oli tässä vaiheessa tullut uusi hevonen, josta en niin kovin välittänyt ja Juuli oli siirtynyt muualle töihin, jolloin mulla ei oikein ollut enää kyytiä tallille. Olin silloin kuitenkin jo lukiossa ja koulukin vei aikaa, joten voitte vaan kuvitella, miten paljon mua houkutti parin kilsan päässä oleva talli ja hoitohevoset. Niin, ja suurin porkkanahan oli tietenkin raha.

Soffilla ja hänen siskollaan Karinilla oli niin monta hevosta, että niiden hoitamiseen hurahti aika monta tuntia päivässä. Työstä sai korvauksen, joka oli mulle silloin todella tarpeen. Olin nimittäin löytänyt ensimmäisen vuokrahevoseni Siuntiosta, jonne kuljin kaverin kyydillä. Mun oli siis maksettava osa bensoista, hepan vuokraus ja valmennukset. Samaan aikaan ajoin kaiken lisäksi ajokorttia, joka mun oli myös kustannettava alusta loppuun ihan omilla rahoilla. Tässä vaiheessa se oikea duuni sitten alkoi. Mä olin päivät koulussa, iltapäivät ja alkuillat hoitamassa Soffin hevosia ja illat Zaran luona Siuntiossa. Viikonloppuisin laitoin Soffille hevosia ja seurasin treenejä.

Treenien suhteen mulla kävi jälleen tuuri. Peikillä kävi säännöllisesti valmentamassa saksalainen Thies Luther, joka on aivan loistava valmentaja. Pääsin ottamaan oppia usein hänen loistavista harjoituksistaan. Näin jälkeen päin ajateltuna, näitä treenejä mun olisi pitänyt seurata enemmän. Niistä olisin voinut oppia vieläkin enemmän.


Koska kävin samaan aikaan Siuntiossa ratsastamassa Zaraa, tutustuin myös Alexandra Malmströmiin. Alexilla oli tallilla ratsastettava hevonen ja pääsin kaverin ansiosta myös hänen silmän alleen muutamaan otteeseen hänen hevosella. Ja nuo tunnit ovat olleet niitä tunteja, kun on oikeasti ymmärtänyt mitä ratsastus on. Sellaisia upeita onnistumisen ja oivaltamien hetkiä, ahaa elämyksiä isolla A:lla. Alexanda oli jo tuolloin superkiireinen ja kysyikin voisinko auttaa häntä hevosten kanssa ja vastapalvelukseksi saisin tunteja Zaran kanssa. Sehän sopi mulle ja revin aina jostain sen ajan, että pääsin Alexin avuksi Maarit Raiskion tallille Lohjalle. Alexilla oli silloin kaksi hevosta ja kolmas tulossa. Pääsin jälleen näkemään uusia hevosia, uusia ihmisiä ja lisää valmentajia.


Autoin siis pääsääntöisesti edelleen Soffia, mutta välillä myös Alexandraa. Soffin kanssa lähdinkin sitten ensimmäiselle ulkomaan reissulleni vuonna 2008. Eikä määränpää ollut ihan lähellä, määränpää oli nimittäin Espanja ja kansainväliset kisat Sunshine Tourilla. Soffi ja muut olivat menneet Espanjaan jo edeltä hevosten kanssa ja itse lensin sinne Soffin isän ja muun porukan kanssa jäljestä.

Sunshine Tourilla olin kaksi viikkoa ja hoidettavana oli Karinin, Jaakon ja Soffin hevoset. Kaiken kaikkiaa hevosia taisi olla yhteensä 5. Tourilla ma-ke olivat vapaapäiviä ja to-su kisat. Kisapaikalla oli muistaakseni kahdeksan nurmikenttää ja kaikissa oli tietokoneella toimivat kastelujärjestelmät, wau! Espanjassa kisatjärjestelyt ovat Suomeen verrattuna aika kaoottiset, verkkavalvojalle ilmoitetaan aina kun saapuu verkkaan ja sen jälkeen välillä verkkavalvoja kertoi milloin olisi starttiaika ja välillä mentiin lähtölistojen mukaan. Espanjalaisethan selvisivät ilman ongelmia, mutta siinä vaiheessa kun verkkavahti ei puhu englantia ja kukaan meistä taas ei espanjaa niin elekieli on aika kova juttu.. Aina kuitenkin selvittiin ja päästiin radalle ajoissa :)

Kisoissa oli isojen kisojen tuntua ja mun henkinen maailmakin oli koetuksella. Asuin yksin heppa-autossa ja ainut kaveri siellä oli Helasoiden hoitaja joka asui muutaman auton päässä. Kaiken lisäksi mun autossa ei toiminut valot, joten illat oli välillä aika yksinäisiä kun muut asuivat taloissa kauempana. Hengailinkin aika paljon heppojen kanssa ja seurasin mahdollisimman paljon kisoja.

Loppukauden hoidin Soffille kaikki kotimaan kisat ja käytiinhän me myös Ruotsissakin Karlstadin kisoissa. Tuolla meillä oli mukana "vain" kolme hevosta. Karin hyppäsi Iineksellä, Soffi Mopsilla ja Jaakko Elviksellä. Kisat olivat todella hienot ja jälleen pääsin näkemään erillaista hevoskulttuuria. Ja tällä tarkoitan sitä, että sain huomata, kuinka paljon suuremmassa skaalassa Ruotsissa harrastetaan hevosurheilua, kuin Suomessa. Nämä olivat kuulemma ihan normaalit kansalliset ja voin kertoa, että hevosia ja ihmisiä, niin ratsastajia kuin yleisöä, oli aivan hullusti. Miksi ne ruotsalaiset on aina niin paljon edellä..

Myös syksyllä jatkoin hoitamista Soffille ja pääsin ratsastamaankin. Soffin poikaystävä Jaakko oli koulussa Rovaniemellä välillä aina pidempiä pätkiä, jolloin sain ratsastettavaksi ja hoidettavaksi hänen hevosen Elviksen. Pääsin ratsastamaan siis paljon ja tästä sain irti todella paljon.

Myös Alexandraa autoin edelleen aika ajoin ja pääsin kipuamaan myös hänen hevostensa kyyttin. Alexin ollessa kipeänä tms. sain ratsastaa kunnon konkarilla Mr Beanilla, eli Ruotsin maajoukkueen entisellä kouluhevosella. "Papun" kanssa pääsin treenaaman vaihtoja ja tuntemaan niin vahingossa, kuin tarkoituksella ensimmäisiä piffin ja paffin askeleita. Pääsin myös ratsastamaan Alexin nuorta hevosta, Kattenia. Katten valittiin sen saman syksyn aikana itseasiassa sen kauden parhaaksi nelivuotiaaksi laatuarvostelussa. Siellä olin Alexin mukana ja pääsin jälleen tekemään uuden aluevaltauksen. Näin, miten lattarit toimivat ja olin jälleen kokemusta rikkaampi.

Seuraava pidempi ulkomaanreissu olikin mun lukuloman aikana, kun lähdin Alexandran kanssa Saksaan. Alexandra lähti treenaamaan Hubertus Schmidtin luo ja lupasin lähteä avuksi menomatkalle ja palaamaan takaisin lukuloman ajaksi. Ajoimme siis hevoset Suomesta Ruotsin kautta Tanskaan ja sieltä lautan kanssa Saksaan. Yövyimme Ruotsissa ja viivyimme siellä muutaman päivän Carolinen luona. Ja täytyy sanoa, että se Carolinen talli on edelleen hienoin talli, jonka olen koskaan nähnyt. Miljöö oli jotain aivan uskomatonta ja puitteet aivan mahtavat. Seuraava stoppi oli Malmön paikkeilla, Kalle Fazerin vanhassa tallissa. Siellä viivyimme vain yhden yön, jonka jälleen jatkoimme matkaa Thiessin luo, jossa yövyimme jälleen. Sieltä matka jatkui Hubben luo. Itse olin paikan päällä vain muutaman päivän, jonka jälkeen lensin kotiin. Takaisin palasin kuitenkin kahdeksi viikoksi ja se aika vasta hienoa olikin.

Hubben luona treenasi paljon erittäin hyviä ratsastajia, mm. Emma Kanerva. Pääsin seuraamaan päivittäin Alexandran, Emman ja muiden gurujen treenaamista. Jälleen sain kehittää omaa silmää, kun näin hevosten liikkuvan ja Hubertuksen korjaavan liikkeitä ja ratsastajien tekemistä. Myös saksan osaamiseni kehittyi tuolla paljon.

Valitettavasti tuolla emme kerenneet kiertämään kisoja, mutta opin noiden viikkojen aikana ihan hurjasti ihan kyllä noiden treenienkin perusteella. Tullessani pois Saksasta lopettelin pikkuhiljaa Soffin hevosten hoitamisen. Hoidin Soffille edelleen muutamia kertoja viikossa, mutta koska lukio loppui, aloitin myös oikeat työt. Jatkoin edelleen myös Zaran kanssa, mutta lopulta omistajan oli pakko luopua tuosta sympaattisesta pikkuhepasta. Tämän jälkeen löysin sitten Päivin. Mutta se on sitten kokonaan taas eri tarina se...

Se, mitä mä haluan tällä tekstillä sanoa, on se, että tehkää hyvä ihmiset kaikkea mahdollista. Luokaa suhteita, varsinkin te nuoret. Mä en olisi mitään ilman kaikkea tätä kokemusta, mitä oon kerännyt kaikkien vuosien aikana. Mä oon lapannu paskaa, juossu alkeisratsastajien kanssa taluttajana tunneilla, letittänyt hevosia HIHS:issä, taluttanut hevosia tuntikaupalla ympäri maneesia, polkenut tuhansia kilsoja pyörällä ja juossut busseihin ja juniin, jotta pääsisin tallille. Ja se kaikkein tärkein asia, mä olen katsonut ja kuunnellut eri valmentajia tuntikausia. Vaikka kaikesta ei makseta, saattaa se silti maksaa itsensä jollain muulla tavalla takaisin. Tai itseasiassa se ei saata, vaan se todellakin maksaa itsensä aina takaisin.

Vaikka mun on aina ollut "pakko tehdä" näitä hommia, jotta olen voinut kustantaa oman ratsastukseni, tekisin sen uudestaan koska vain. Vaikka ilmaiseksi. Koska ilman kaikkia noita kokemuksia mä en olisi mitään.


Hei hei, Suvi!

Tässä olisi nyt mitä luultavimmin viimeinen postaus Suvista. Tammalle on nyt löytynyt uusi koti ja se lähtee uuden omistajansa luokse tämän viikon aikana :)

Ratsastin Suvilla viime viikolla useaan otteeseen ja fiilistelin viimeisiä kertoja tuon osaavan tamman kanssa. Suvihan esiintyi lauantaina HIHS:ssä ja olin Suvin omistajan pyynnöstä läpiratsastanut hevosta juuri tämän vuoksi viime viikon ajan.

Koska tämän hevosen kanssa töitä on tehty paljon, oli hienoa huomata, että vaikka en ollut pitkään aikaan ollut sen kyydissä, sain sen aika nopeasti taas omille avuille ja kuulolle. Tässä sen taas saa huomata, että hyvin koulutettu hevonen ei helposti unohda osaamaansa.

video
                                                                                      Miks mun ylävartalo heijaaaaaa?!! Tosta pitää päästä eroon.

Pääasiassa ratsastin viikon aikana kuntoon siirtymisiä, väistöjä ja taivutuksia. Tiesin, ettei suokkien katrillissa tapahdu mitään sen kummempaa, joten tärkeintä oli, että Suvi olisi hyvin kuulolla. Ratsastin paljon kokoamisia ja takaosaa alle, koska tiesin Jannen vaativan sitä siltä myös.

Suvi oli ensimmäisenä päivänä hieman vahva ja tietenkin ruosteessa, mutta muuten se toimi todella kivasti. Sain sen jopa niin kivasti vikana päivänä avuille, että kokeilin vaihtojakin. Ja tulihan ne sieltä, puhtaasti molemmat :) Se oli musta hieno "läksiäislahja" Suvilta mulle. Se on kuitenkin ainoa liike, mitä mä sille olen opettanut..

video
                                                             Laukkaaa :)

Videoilta näätte pikkuisia pätkiä meidän menosta :) Kiitos Suvi kaikesta kivasta mitä päästiin yhdessä tekemään ja hyvää kotimatkaa!

video
                                                     Vähän loivaa sulkua taivuttelumielessä

Tallipäivä videopostaus

Jee, Oona oli ahkera ja teki meidän eilisestä tallipäivästä pienen videopostauksen :) Tää onkin sitten mun blogin eka kunnon videopostaus :) Videon voitte käydä kattomassa täältä!





Kiitos vielä Oonalle videosta ja kivasta päivästä :)

maanantai 21. lokakuuta 2013

Walking Dead

Päivän sana oli "houuuu". Oltiin Villen kanssa Kikon tunnilla ja Kikon mielestä kuulostin koko ajan Walkin Deadin zombeilta kun hoin koko ajan houhouuu:ta :D Ja Villen mielestä käynti oli askellajina ihan dead juttu, joten itse ainakin nauroin kahta kauheammin tolle Kikon kommentille.. :D

Ja mitkäs siellä ovatkaan jalassa.. ;)

Nyt kello on kuitenkin jo niin paljon, etten millään jaksa kirjoittaa koko tunnista.. Huomenna saatte kuitenkin kattavan postauksen koko valmennuksesta :)

Villen lisäksi ratsastin tänään Akun ja Caran. Kävin myös Oonan kanssa poneilemassa ja Aku pääsi karvoistaan :)

ALEX´S BOOTS IN ACTION

Saappaat olivat kyllä aivan mahtavat jalassa. Niiden kanssa sai loistavan tuen ja painon hyvin jalustimille.


Treenailtiin Akun kanssa jälleen viikonloppuna reaktiivisuutta ja vaihtoja. Vaihtoja sain myös videolle, joten niistä ja muusta ratsastelusta lisää myöhemmin!


Tällä viikolla Akulla on ohjelmassa koulukisat Miljan kanssa, joten koitan pitää sen hyvin liikkeessä ja todella herkkänä jalalle, jotta se olisi mahdollisimman energinen ja vastaanottava perjantaina Ypäjällä. Itse ratsastan Akun tänään ja keskiviikkona. Nyt kenttä on sen verran jäässä, joten menen ukkelin kanssa pellolle ravaamaan ja laukkaamaan. Keskiviikkona sama homma jatkuu, jos kenttä ei ole sulanut ollenkaaan.


Tänään iso musta pääsee myös karvoistaan! Joten nyt heippa vaan, mä lähden klippailemaan Oonan kanssa :)

lauantai 19. lokakuuta 2013

HIHS - ALEX´S BOOTS

Siis voi elämä. Ruskeaa, mustaa, punaista ja sinistä. Oli krokonahkaa, mattaa, kiiltonahkaa ja vaikka mitä. Ja mähän sekosin.


Mutta toisaalta, mä oikeasti tarvisin kyllä saappaat. Mutta kahdet. Ou mai.

Ensimmäiset (kuvissa olevat) ostin päivällä. Olin päättänyt ostaa mustat ja finaaliin pääsivät nämä ja toinen musta pari, joissa kiiltonahkainen osa oli ruskeaa matta pintaa. Olin aika ylpeä itsestäni kun ostin mustat, enkä ruskeita. Olin nimittäin ihan varma, että lähtisin kojusta ruskeiden kanssa. Jee, onnistuin kerrankin!


Saappaat ovat siis Italialaiset ja ainakin tämän päivän ratsastuskerran perusteella aivan jumalaiset jalassa. Ajattelin pitää nämä saappaat kisasaappaina ja muutenkin paremmassa "käytössä". Varret ja ruskeat saappaat saavat olla nyt treenisaappaina! Ja ne kolmannet saappaat, jotka esittelen huomenna, saavat olla myös paremmassa käytössä. Tai näinhän mä suunnittelen.. Kai ne kaikki oikeasti joutuvat arkikäyttöön ainakin alkuun, jotta saan ne sisäänajettua.


Nämä saappaat kustansivat naurettavat 260 €, mikä on musta ainakin erittäin hyvä hinta tuon laatuisille popoille. Ja ne toiset ihanuudet.. Niiden hinta oli vielä naurettavampi, mutta niistä lisää huomenna!


Mitäs kaikkea te ostitte HIHSistä? Mulla tarttui mukaan muutakin, täytyy muistaa esitellä myös ne :)

perjantai 18. lokakuuta 2013

Suvi-Hermiina

Muutama kuva tämän päivän treeneistä! Latailen teille huomenna vielä muutaman videopätkän ja samalla kerron lisää siitä, miksi olin jälleen Suvituksen kyydissä!



Nyt palaan takaisin hommien pariin ja lisää tarinointia tiedossa huomenna!! :)