lauantai 23. syyskuuta 2017

Ypäjä Superviikonloppu ja HIHS karsinnat

Ypäjän superviikonloppu starttasi eilen. Ypäjällä on huimat 1100 starttia koko viikonlopun aikana ja itse hyppään kahdella hevosella yhteensä neljä luokkaa. Mukana ovat siis Aapo ja Riina ja molemmat kilpailevat nuorten hevosten arvostelu luokassa ja nuorten hevosten hallimestaruudessa.

Lauantaina Riina oli ensimmäisenä vuorossa ja hyppäsi siis 5-vuotiaiden arvostelu luokkaa 110cm korkeudella. Verkassa hevonen veti hyvin esteelle ja teki hyviä hyppyjä. Kisa-areenalla Riina hieman kiemurteli esteiden välissä, joka johtui varmasti osittain siitä että en ole hypännyt yhtään kertaa vielä hallissa. Hienosti se kuitenkin tsemppasi maaliin vaikka kaksi puomia matkaan tarttuikin. Arvostelussa siitä sanottiin että se on yritteliäs ja hieman vielä välillä kadoksissa kaarteissa mutta rohkean ratsastuksen kanssa mitään moitittavaa ei kuitenkaan sinänsä ollut. Hyppykyvystä Riina sai 7,6 ja samoin ratsastettavuudesta. Kahden puomin kanssa pisteitä ei kovin paljon irronnut joten HIHS paikka jäi ainakin tältä päivältä saamatta. Riinaan olin kuitenkin tosi tyytyväinen, noita puomeja tulee nyt vielä hetken aikaa mutta ne jäävät kyllä talven myötä varmasti pois :) Kunhan saadaan sille vaan lisää voimaa ja kokoamiskykyä ja niin sitä on helpompi hallinnoida esteiden välissä!

Aapo meni heti Riinan perään 120cm nuorten arvosteluluokan 6-vuotiaille. Mulla tuli melkein kiire hevosten vaihdossa kun luokat olivat ihan peräkkäin. Heti kun sain Aapon valmiiksi niin painelin radalle parveilemaan kaikkien muiden hevosten kanssa ja siitä sitten verkkaan. Verkassa Aapo juoksi muutamalle esteelle kaksi viieistä askelta ja tuntui vähän turhan freesiltä. Onneksi Sanna oli auttamassa koska muuten olisin varmaan ollut ihan maani myynyt jo ennen rataa ja en välttämättä olisi saanut hyppyä parannettua. Onneksi Sanna sai neuvottua mulle muutaman pienen vinkin kohti estettä ja saatiin Aapo paremmaksi. Aapolla oli kyllä melko paljon virtaa vaikka olin aamuratsastanut sen ihan kunnolla :D

Radalla Aapo hyppäsi sairaan hienosti ja tuntui hyvältä ratsastaa. Harmillisesti radan vika este napsahti alas vaikka lähtökohdat sen ylittämiselle puhtaasti olivat hyvät.. Ilman tuota pudotusta olisin voittanut koko luokan :D Noh, ei auta jossittellut, täytyy huomenna vaan ratsastaa vielä paremmin ja saada se HIHS-paikka sieltä hallimestaruudesta.. Aaposta sanottiin että se on erityisen varovainen hevonen jolla on hyvä kapastiteetti ja ratsastettavuus on hyvä. Kari piti hevosesta kovasti ja harmitteli itsekkin ääneen viimeistä turhaa puomia, joita hänen mukaansa tulee kaikille hyvillekkin hevosille aina välillä ;)

Alla olisi siis Aapon rata, Riinan rataa en saanut videolle :( Katsotaan jos se ilmestyisi Haveniin huomenna niin saisin linkattua sen tänne :)




Onnittelut muuten kaikille jotka lunastivat tänään paikkansa HIHS:n :) Tänään oli mahdollista saada paikka Amateur Tourin 80, 90, 100 ja 110cm luokkiin. Näiden luokkien 12 parasta saivat tänään paikan AT-Tourille ja huomenna samaisten luokkien toiset 12 parasta saavat vielä paikan mukaan tourille! Lisäksi kaikkien nuorten hevosten ikäluokkien 3 parasta saavat paikan HIHS:iin ja mukaan pääsivät myös junioreiden 8 parasta, ponien karsintaluokan voittaja ja lucky winnerssien 4 parasta. Huomenna paikkoja olisi vielä mukavasti jaossa, saa nähdä miten mun käy :D

4 kommenttia

  1. Ihanaa, kun blogi päivittyi pitkästä aikaa! :D Toivottavasti tänään tärppäis sullekkin HIHS paikka :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivannäköistä menoa näin, erityisesti esteiden välit näytti tosi rennolta ja helpolta.

    VastaaPoista
  3. En ole pitkään aikaan nähnyt videota Aaposta ja täytyy kyllä sanoa että hyvin olet saanut rakennettua sille malttia ja voimaa! Hyvältä näyttää, tsemppiä jatkoon! :)

    VastaaPoista
  4. Tuo Aapo on kyllä niin magee! Kerrassaan upea, toivottavasti saatte vielä jonkin paikan HIHS!

    VastaaPoista