keskiviikko 16. elokuuta 2017

Huomenna NHF!

Pikkuisen on pukannut taas kiirettä hevosten valmisteluiden viedessä niin paljon aikaa. Huomenna starttaavat siis Nuorten hevosten festivaalit ja minulla on siellä yhteensä neljä eri ratsua. Koko viikko on mennyt siis niiden valmisteluissa ja töissäkin on ollut hurjan kiire. Lisäksi kun päätin vielä lähteä sunnuntaina McLeaneille 10 päiväksi niin kotiin jäävien hevosten on pitänyt tehdä tietysti hyvin töitä ennen lomaa. En siis ota McLeaneille hevosia mukaan, menen sinne vain oppimaan hieman lisää :) Kirjoitan tästä vielä lisää, sen verran siitä on juttua takataskussa..


Eli huomenna pakkaan Riinan ja Aapon autoon ja suunnataan Ypäjälle. Omilla kyydeillä sinne suuntaavat myös 5-vuotias poni Klockas Malwina ja 6-vuotias Barlume di Speranza jotka hyppäävät ponien Breederssiä. Ponien urakkaa alkaa huomenna ja jatkuu vielä perjantaina kun taas Riinan tarvitsee hypätä vain huomenna kaksi luokkaa. Aapo aloittaa kisat perjantaina ja hyppää toisen päivän lauantaina.

Riinalla on siis huomenna vuorossa Racing Noviisin finaali jossa estekorkeus on 110cm. Ilmoitin sen myös verkkaluokkaan 90cm jotta se pääsee käymään Ypäjän valtavalla nurmella. Vaikka se ei sinänsä ole spooky, eikä tuijottele niin se saattaa välillä hieman jähmettyä jos esteiden vieressä tei kentän reunoilla on jotain kummallista. Siksi halusin päästä sen kanssa radalle ennen finaalia jotta kaikki ylimääräinen hämminki jäisi pois.


Poneissa hypätään ekana päivänä 5-vuotiaiden osalta 80cm ja tokana päivänä 90cm. 6-vuotiaat menevät molempina päivinä 10cm korkeammalta, eli 90cm ja 100cm. Poneissa on harmittavan vähän lähtöjä mutta onneksi edes sen verran että luokat saatiin aikaan. Kummallakaan ponilla en ole hirveästi ratsastanut - toisella 3 kertaa ja toisellakin ehkä juuri ja juuri 10 kertaa joka on jo onneksi vähän enemmän kuin tuo 3 :D

Kaikista suurimman haasteen edessä on kuitenkin Aapo jonka odotan tottakai suoriutuvan niin hyvin kuin se on tähänkin asti mennyt. Ekana päivänä hyppäämme Racing finaalissa 120cm ja toisena päivänä 130cm. Aapolla on sinänsä hieman eri tilanne kuin muilla koska sen luokassa on jaossa HIHS paikka parhaiten pärjäävälle, Racing sarjan voiton tavoittelun ohella.


Racing Trophy finaalin paras saa paikan suoraan HIHS:n 6-vuotiaiden luokkaan. Myös Breeders Prizen voittajahevonen saa suoran paikan, mutta Aapon kanssa ei päästä osallistumaan tuohon osioon. Kilpailemme siis vain Racing Trophyn voitosta ja sen myötä HIHS-paikasta. Viime vuonnahan Aapo sai paikan Bonusluokasta Ypäjältä ja myös tänä vuonna sen kautta on mahdollista päästä mukaan kisaan. Tässä nyt vielä alla tiivistetysti kaikki mahdollisuudet HIHS-paikan saamiseksi:

1. Bonusluokkien voittajahevonen (3 kpl)
2. Racing Trophy 6-v finaalin paras (finaalin yhteistuloksen perusteella)
3. Breeders Prize voittajahevonen
4. Ypäjä Horse Show 120 cm - 6 v- kategorian suoritusarvostelun kolme parasta
5. Nuorten hevosten hallimestaruuden kaksi parasta hevosta
6. Järjestäjän Wild Card paikkoja siten, että luokassa on yhteensä vähintään 10 ratsukkoa.

Eli Aapolla on mahdollisuus saada tämän viikonlopun lisäksi paikka vielä nuorten hevosten hallimestaruus-luokasta tai wild card jos esim. joku valittu hevonen ei voi osallistua tai jos hevosia päätetään ottaa mukaan enemmän kuin 10.

Riina meinasi saada HIHS paikan viimeksi Salon kisoista 5-vuotiaisiin, mutta harmillisesti se oli juuri toka ja ei täten saanut paikkaa :( Mutta ehkä se irtoaa syksyn hallimestaruusluokasta meille :) Toivoisin kuitenkin pääseväni molemmilla hevosilla HIHS:n, se on niille niin hyvä kokemus.

Kaikki kuvat c. Susanna Niemi

Ps. Blogiin tulee lähiviikkoina lippuarvonta Horse Show:n joten kannattaa pysyä kuulolla :)


1 kommentti

  1. Heips! Olin kuvaamassa NHF:ssä että jos kiinnostaa nii käyppä allaolevasta linkistä kattomassa jos teistä/hevosesta löytyis kuvia radalta ��

    Ruskeinsilminkuvat.blogspot.fi

    VastaaPoista