torstai 22. joulukuuta 2016

Joululukemista

Minulla on Joulun pyhinä tapana aina lukea muutama kirja läpi. Olen aina ollut todella nopea lukemaan ja saan helposti luettua monta sataa sivua parissa tunnissa. Tälle Joululle olen kaivanut kolme kirjaa mökille mukaan. Hammurabin enkelit, Kyran aakkoset ja Kanervasta Karpaloon.

Mutta miksi juuri nänä kirjat? Hammurabin enkelit olen halunnut lukea jo todella pitkään ihan vain sen takia koska exäni kaveri on kirjoittanut sen :D Lisäksi sitä on kehuttu todella paljon, joten uskon että tässä on hyvä seikkailu tiedossa! Kyran aakkosia taas luen aina silloin tällöin ja haen sieltä inspiraatiota omaan tekemiseen. Nyt mulla on jo hetken aikaa ollut sellainen olo että pakko taas vähän kertailla niitä Kyran perusjuttuja ja mahdollisesti napata sieltä ihan jotain uutta taas mukaan :)


Chia de Gracian Kanervasta Karpaloon kirjan sain vasta ihan hetken aikaa sitten kun hain Aapolle kurkumaa mukaan ruokinnan joukkoon. Kirja kertoo siis kaikista superfoodeista joita luonnosta löytyy ja se toimii samalla perusoppaana kaikille yrttien käytöstä kiinnostuneille. Kirjasta löytyy ihan huikea määrä yrttejä ja aionkin perehtyä niihin loman aikana ihan kunnolla. Olen aina ollut todella kiinnostunut luonnon tuotteista ja uskon niillä olevan vaikutusta hevosen hyvinvointiin. Äitini ja mummoni ovat molemmat olleet aina ihan "hulluja" kaikkien luonnontuotteiden suhteen joten tämä kiinnostus niitä kohtaan on varmasti tullut perintönä sieltä. Pienestä asti olen kuullut kaiken maailman voikukanlehtien yms. vaikutuksista kun mummolla oli maailman suurin piha ja kasvihuone... Voi niitä aikoja :D


Nyt Aapolla on siis Chian lisäksi testissä myös kurkuma. Kurkuma on luonnon oma "kortisoni" ja siksi innostuin kokeilemaan sitä. Aapohan sai jo syyskuussa iskun polveensa tarhassa ja se on hoidon jälkeen edelleen ollut hieman turvoksissa. Eläinlääkärin mukaan se saattaa ihan jopa jäädä sellaiseksi, mutta juteltuani Mirvan kanssa päädyimme siihen, että tämä olisi kyllä todellakin kokeilemisen arvoinen juttu. Kurkumassa hoitavana aineena on kurkumiini, jonka pitäisi lievittää kipua ja tulehdusta. Nyt Aapo saa sitä itseasiassa joka ruokinnan joukossa pienen annoksen koska sitä suositellaan syötettäväksi jonkun hyvärasvaisen tuotteen kanssa samaan aikaan. Aapo syö kurkuman kanssa samaan aikaan myös chiaa ja Hartogin lusernea joiden kautta vaikutuksen pitäisi olla parhaimmillaan. Koska en käy Aapon luona ihan joka päivä, teen sille aina joka päivälle ämpäreihin annokset valmiiksi ja lisään nuo edellä mainitut tuotteet niin, että se saa annoksensa varmasti joka päivä :)

Nyt sitten testaillaan! Odotan kyllä innolla joulun lukuhetkiä, luulen että tulee aikamoinen annostus uutta tietoa noista yrteistä ja ruokinnasta ylipäätänsä :)

Onko teillä jotain joulusuunnitelmia? Entä lukuvinkkejä? Tänään aion vielä mennä kirjakaupan kautta ja ehkä ostaa vielä yhden kirjan :)

Ps. Kanervasta karpaloon -kirjan voi ostaa täältä, hinta vain 14,90 :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti