keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Riders Inn, Aapo

Vihdoin sain kirjoitettua myös Aapon Hyvinkään kisasta postauksen!

Lähdettiin matkaan Aapon kanssa lauantaina jo aamupäivästä, koska ajettiin Ainon kautta. Ratsastin Ainossa yhden kouluradan Nupulla, jonka jälkeen jatkoimme matkaa Riders Inniin. Mukana oli ekaa kertaa muuten kisahoitajana mun poikaystävä :) Mitään kovin ihmeellistä en uskalla Pekan antaa vielä tehdä, mutta kyllä se puomin osaa traikussa laittaa paikoilleen ja pitää kiinni Aaposta satuloidessa. Siitä on tietty jo iso apu, mutta esteitä se saa kyllä seuraavaksi ruveta myös nostamaan :D


Olin ilmoittanut Aapon nuorten hevosten 90-100cm luokkaan. Käydessäni rataa läpi sain heti huomata sen olevan todella haastava. Ykkönen ja sarja olivat yksittäisiä esteitä, kaikki muut esteet suhteutetuilla linjoilla. Koska Aapon laukka on vielä aika isoa, on mun hankala ratsastaa sen kanssa linjoja vielä tasaisesti. Suunnittelin ratsastavani välit kuudella, viidellä ja kuudella laukalla. Sen jälkeen suuntasinkin verkkaan.

Rataan olisi saanut mennä hetkeksi tutustumaan myös hevosen kanssa ennen luokan alkua mutten nähnyt tarpeelliseksi lähteä sinne Aapon kanssa. Halusin mielummin keskittyä verkkaan kunnolla. Aapo hyppäsi verkassa ihan hyvin, muutaman kerran jäin vähän kauas mutta muuten se teki tosi kiltisti töitä. Tein eka muutaman ristikon ravissa, sitten pikkupystyn laukassa ja sen jälkeen pientä okseria pari kertaa. Sen jälkeen pidin pienen tauon ja jatkoin vielä parilla isommalla okserilla jonka jälkeen hyppäsin vielä vasemmalle yhden pystyn koska kaikki muut verkkahypyt oli hypätty oikealle.

Radalle mentäessä Aapo oli ihan lunki eikä välittänyt katsomostakaan mitään. Akun kanssa kun on tottunut siihen, että kaikkea mahdollista pitää aina tuijottaa ja kaikki on pelottavaa niin on aika ihanaa mennä radalle noin rennolla hevosella.

Myös ekalle esteelle pääsin ihan hyvin vaikka Aapo ottikin yhden pidätteen hieman turhan paljon läpi. Kakkoselle Aapo lähti jalasta aika sähäkästi eteen ja otti takasilla puomin mukaan. Seuraavaan väliin suunnittelemani kuusi askelta vaihtuivat mielessäni kuitenkin jostain syystä seitsemään - väli oli kaikilla muilla näyttänyt melko pitkältä ja ajattelin etten voi vaan aina sujua vaan pitäisi opetella siellä radalla myös odottamaan.. Aapo ei sitten tullutkaan ihan takaisin ja se ei keskitynyt yhtään seuraavaan esteeseen. Kun se vihdoin tajusi esteen olevan edessä, hämmentyi se sen verran että veti ohi okserista. Ei muuta kuin uudestaan vauhtiin ja korkeelta yli. Aapo on niin varovainen, että se ei yhtään tykännyt tekemästään virheestä kakkosella ja tiesin sen hyppäävän myös seuraavalla esteellä korkealle. Kuten videolta näkyy, se käy oikeasti ihan hemmetin korkealla.. Siellä oli jo aika haastavaa pysyä kyydissä ja etenkin kun seuraavaan väliin piti tehdä viisi laukkaa, oli meidän meno hieman levällään siinä linjalla. Epätasapainoisen ponnistuksen vuoksi Aapo nappasi sieltäkin puomin mukaan. Tämän jälkeen koitin jatkaa rennosti, mutta mun olisi pitänyt tehdä selkeämpi puolipidäte ja ratsastaa Aapo paremmin takajaloille. Vaikka laukka oli rauhallinen, oli se turhan pitkää ja Aapo ei saanut jalkojaan tarpeeksi nopeasti ylös ja vielä sieltäkin vierähti puomi mukaan. Seuraavaan väliin teimme viisi laukkaa suunnitellun kuuden sijaan vähän kiemurrellen ja sarjalla Aapo hyppäsi liikaa ylöspäin.

Tuloksena siis kasa virheitä. Mistään virheestä en kuitenkaan ole kovin huolissani. Tuollaiset väliongelmat tasaantuvat kyllä kun päästään työstämään ajan kanssa laukkaa vielä tasaisemmaksi ja treenaamaan lisää noita suhteutettuja linjoja. Tuota ylihyppäämistä Aapo on nyt vähentänyt jo ihan hurjasti, joten sekin varmasti ajan kanssa laantuu. Kaiken kaikkiaan meidän pitää vaan päästä tekemään ratoja yhteydessä, jotta saan itse varmuuden omaan vaikuttamiseen ja tekemiseen. Onneksi Nikke tulee taas ensi la koutsaamaan ja su on kisat Ainossa :) Hyppään siellä 90cm. Saadaan taas lisää rutiinia!

3 kommenttia

  1. Oli kyllä vaikeet radat! Hyvältä näytti kuitenkin tuo eka vaihe :)

    VastaaPoista
  2. Vaikutat aika vaativalta oman ratsastuksesi suhteen. Todella nopeasti olet saanut Aapon kehittymään tuolle tasolle, saat olla ylpeä tekemästäsi työstä. Tsemppiä viikonlopulle!

    VastaaPoista
  3. Onko Aku muuten ori? Katselin Equipesta Ainon kisojen lähtölistoja ja siellä lukee Akun olevan ori ja oon aina luullut sitä ruunaksi :D

    VastaaPoista