perjantai 29. tammikuuta 2016

Aku Niken kurssilla

Niin kuin jo aiemmin kerroin, myös Aku oli mukana Turussa Niken kurssilla. Aapon tavoin myös Akulla oli ollut hieman kevyempää kamalien pakkasien takia ja hevosessa oli etenkin ekana päivänä ihan hurjasti virtaa. Sainkin hieman huutia Nikeltä kun Aku ei ollut niin hyvä kuin edellisessä valmennuksessa..


Lauantaina aloitimme Akun kanssa suoraan kuitenkin puomi-kolme askelta-pysty-tehtävällä ja se sujui yllättävän hyvin. Aku teki hyvin rauhassa lähestymisiä, vaikka olikin kivasti menossa. Verkkatehtävän jälkeen siirryttiin jumppaan, jossa oli sama tehtävä kuin Aapolla - puomi-ristikko, 1 askel ja okseri. Tuossa tehtävässä Aku meinasi olla liian hektinen ja sainkin muutaman kerran pysäyttää Akun ennen ekaa puomia, koska hevonen meinasi juosta ekalle esteelle liikaa. Lopulta kun saimme Akun malttamaan, teki se okserille oikein hyviä hyppyjä.


Kun nämä tehtävät oli suoritettu, jatkoimme pidemmälle innarijumpalle, missä Aku teki hommia yllättävän hyvin. Akuhan ei tunnetusti ole kovin ketterä noissa innarijumpissa, mutta nyt se oli melko skarppina. Itse olin innareilla jopa liian pystyssä, joka on mulle aika outo juttu :D Mutta ainakaan Nikke ei päässyt koko tunnin aikana huomauttamaan mua liian nopeasta ylävartalosta ;)


Loppuun hypättiin vielä 3 esteen "rata" joka sujui aika hyvin. Pääsin hyvin kaikille esteille ja Aku pysyi rentona kaarteissa.

Sunnuntaina Aku oli huomattavasti paremmin kuulolla sileällä ja muuttui entistä mukavammaksi kun työskentelimme Niken kanssa puomeilla ja ympyrällä alkuun. Sain sen tosi hyvin kantamaan ja oikeasti takajaloille niin ravissa kuin laukassa. Aloitimme samalla ympyrällä hypyt innaripuomien avustuksella. Aku meinasi alkuun kaatua vähän sisään, mutta sain sen nopeasti suoristumaan.


Hypyissä Aku oli melko hyvän tuntuinen. Vaikka ei hypätty mitään kovin isoa, se avasi taas paremmin takaa ja oli hyvin jalan edessä. Olin itsekin ihan hyvin hereillä, yksi asklevirhe kuitenkin tuli tehtyä.. Sarjalla meillä meinasi loppua tila alkuun kesken kun en itse malttanut tarpeeksi ja Akukin veti turhan paljon kohti b-osaa. Saatiin se kuitenkin toistolla korjattua. Mutta muuten Nikkekin oli aika tyytyväinen ja sain kotitehtäväksi ratsastaa Akua vielä paremmin vaan pitkälle kaulalle ja vähän tukevammalle tuntumalle. Lisäksi täytyy treenata vauhtoja pienien esteiden kanssa niin että ne tulevat väleissä pehmeämmin :)


Kiitos taas kuvista Heidille :)

2 kommenttia

  1. Milloin teet bloggauksen noiden muiden hevosten vuosista 2015? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retun vuosi tulee varmaan ensi viikolla, todennäköisesti myös akun :)

      Poista