maanantai 18. tammikuuta 2016

Aapo Turussa

Aapo matkasi tosiaan Akun kanssa toissa viikonloppuna Turkuun Niken treeneihin. Noiden treenien jälkeen ollaankin sitten vain kävelty - Aapo sai tarhakaverilta ikävän potkun toiseen takaseen ja ekat päivät se näytti tosi pahalta. Onneksi siinä ei sitten loputa ollut mitään pahempaa ja tuvotuskin laski. Eilen juoksutin Aapon ekaa kertaa ja viikonloppuna ajattelin kiivetä kyytiin asti.

© Heidi Jalavikko

Mutta takaisin kurssiin! Ekana päivänä Laura (Niken vaimo) auttoi mua ensin sileällä ja Aapo sai ihan kehuja osaamisestaan vaikka ei ollutkaan läheskään niin hyvä kuin aiemmilla kursseilla sileällä. Toki Laura näki sen nyt ekaa kertaa ja ei osannut verrata edellisiin kertoihin. Itse olisin halunnut sen vielä paremmin jalan eteen, samoin Nikke. Aapo tuli liian paljon irti kuolaimesta, eli en saanut ratsastettua sitä tarpeeksi hyvin jalalla kohti tuntumaa.

Ekat hypyt tehtiin lankulle ja kuukauden hyppytauko kyllä näkyi. Ensin Aapo pysähtyi lankulle ihan ihmeissään ja kun se seuraavalla yrittämällä hyppäsi, oli taas välissä 2m varmuuden vuoksi ilmaa :D Saatiin se aika äkkiä kuitenkin paremmaksi, mun piti vaan ratsastaa ponnituksessa tosi paljon jalalla, jotta hyppy suuntautuisi enemmän eteen kuin ylös.

© Heidi Jalavikko

Lankulta siirryttiin puomi-ristikko-puomi-okseri-jumppaan (välissä 1 laukka), jota Aapo teki alusta asti hyvin. Sarjat on aina ekalla kerralla ollu sille vaikeita, mutta nyt se oli koko ajan menossa ihan keskeltä ja suoraviivaisesti yli. Nikke vähän innostui sen okserin kanssa ja hypättiin sitä lopulta varmaan 110-korkeudella... Voin kertoa, että sai ihan tsempata jäätyneiden varpaiden kanssa, että pysyi kyydissä koko matkan :D Nikke totesikin, ettei taida hevonen ihan heti loppua kesken tän perusteella :D

© Heidi Jalavikko

Tämän jälkeen tehtiin kolmen esteen rata. Aloitettiin diagonaalin pystyllä ja jatkettiin pitkälle sivulle, jonne oli rakennettu 6 laukan väli, pysty - okseri. Radan eka este oli metrissä, toka ehkä 80cm ja okseri myös metrisenä. Eka pysty sujui ekalla rundilla hyvin, mutta linjan ekalle osalle Aapo hyppäsi taas tosi voimakkaasti ylös päin ja väli jäi vähän pitkäksi vaikka ratsastin eteen ja seuraava hyppy okserille olikin ihan julmeton. Käytiin oikeasti varmaan kahdessa metrissä ja saatiin hyvät naurut siitä loikasta. Pysyin kyydissä, mutta tyyli olisi voinut olla kyllä aika paljon parempi.. Huh. Seuraava kierros oli onneksi parempi, mutta edelleen Aapo hyppäsi tosi paljon yli. Toistettiin näitä kolmea estettä niin kauan, että sain jalasta Aapon hypyissä eteen päin ja lopetettiin hyvään rundiin. Kyllä täytyy todeta, että aikamoista tasapainoa vaatii noi ton hypyt isommilla esteillä :D

Sunnuntaina, eli kurssin tokana päivänä aloitettiin puomeilla ympyräuralla. Aapo meinasi ekalla kerralla, ettei mene puomeille ollenkaan ja pysähtyi niiden eteen. Sain vähän potkia sitä niistä yli, mutta seuraavalla kerralla kaikki oli jo ihan vanhaa juttua.. Silloin ihan alkuaikoina kun aloitin puomeja Aapon kanssa, se teki joskus noin, mutta eipäs me olla aikoihin sen kanssa menty montaa puomia peräkkäin, joten pistetään tauon piikkiin. Kaikki hypyt sujuivat ihan ok koko päivän ajan, mitään sen suurempaa ongelmaa ei ollut. Mun tuli vain pitää Aapo mun edessä radalla ja ratsastaa rennosti niin kaikki oli hyvin. Aapo hyppäsi kivasti ja koko ajan se oli paremmin jalkojen välissä. Hypättiin selkeästi pienempää kuin edellisenä päivänä, mutta onneksi mulla on edes tosta radasta video.


Ihana Heidi oli kuvaamassa Aapoa hetken aikaa lauantaina, joten saatte myös pari kuvaa nähtäväksi :) Kiitos vielä Heidi kun tulitte jäätymään :)

3 kommenttia

  1. Onko tosta martingaalista paljonkin apua? Olen miettinyt meidän Tessalle tuota, kun en haluaisi taas laittaa mitään pidempää piuhaa. Aapo on kyllä niin hieno paketti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aapo on ihana <3 Ja martsasta on kyllä hyöyä, vaikka mulla se on melko löysällä. Kannattaa kyllä kokeilla :)

      Poista
  2. Ihana Aapo! Laitoin sulle muuten yksi päivä sähköpostilla kuvan viime vuoden suokkien aluemestaruuksista kunniakierrokselta, mahtoiko tulla perille? :)

    VastaaPoista