lauantai 21. marraskuuta 2015

Varsinivel testissä

Viime sunnuntaina olin Akun kanssa Peikillä treenien merkeissä. Aku haki myös matkalta "pikkuveljensä" Aapon mukaan, eli molemmat pojat olivat matkassa :))

Aku on jossain vaiheessa edellisten viikkojen aikana kolauttanut oikean etusensa johonkin ja se on lähtenyt luomaan siihen pientä liikaluuta, joka oli muutamien päivien ajan lämmin. Se on liikkunut kuitenkin puhtaasti koko ajan ja mitään oireilua ei ole ollut. Niin paljon näitä liikaluita on tullut viime vuosina nähtyä, etten pahemmin tästä huolestu - seuraavalla klinikkakerralla sen voi hyvin tutkia, mutta jos se sitä nyt oireile niin turha sitä on sekä minun että ammattilaisten mieletä juuri nyt viedä mihinkään.

Alkuun Aku oli hieman jäykkä aloittaessani takaa, mutta vertyi muutaman ravikierroksen jälkeen ihan normaaliksi. Ikä ja vaivat tietenkin alkavat hieman näkymään ja verkka-aikaa kisoissa täytyy jatkossa hieman pidentää jos tuntuu siltä että sellaiseen löllöön ravailuun tarvitsee muutaman minuutin enemmän!

Muuten Aku liikkui tosi kivasti, se oli keskittynyt ja työskenteli aktiivisesti. Mulla oli nyt ekaa kertaa hypyissä testissä varsinivel. Sileällä kuolain toimi tosi tasaisesti ja odotin siltä paljon hyppyjen suhteen.

Hyppäsin ensin verkkahyppyjä pystyllä, jotta sain sen suoristumaan ja ajattelemaan taas itse esteelle. Aika monta hyppyä sain tehdä ennen kuin Aku oli suora ja pyrki itse esteelle ja hyppäsi itse. Tämän jälkeen tein videolla näkyvän pienen radan. Se onnistui tosi kivasti ja hyppäsin kävelyiden jälkeen vielä muutaman isomman radan. Mitään kummempia ongelmia ei ollut ja Aku teki rehellisesti ja rennosti töitä. Maltoin itsekin ratsastaa taas rauhassa ja fiilis oli hyvä!! Kuolain tuntui tekevän Akun suusta rauhallisemman eikä se vetänyt itseään kohti estettä nyt samalla tavalla kuin Hyvinkäällä tai Ypäjällä. Jatkan nyt treenejä tällä kuolaimella ja katsotaan miltä se tuntuu jatkossa!

Huomenna onkin sitten reality check kun herra Aromaa tulee taas valmentamaan :D

1 kommentti

  1. Wau! Aku näyttää toimivan todella hyvin, näyttää rauhalliselta ja tasaiselta!

    VastaaPoista