torstai 5. marraskuuta 2015

Aapon viikko

Mulla on aika monta postausta odottamassa julkaisua. Kunhan vaan saan niihin kuvat ja videot niin saatte todennäköisesti tosi monta valmennuspostausta peräkkäin :)

Nyt kuitenkin kerron teille hieman Aapon viikko-ohjelmasta.

c. Aada Lätti

Pyrin työskentelemään Aapon kanssa 4 kertaa viikossa. Välillä ratsastan ne kaikki neljä kertaa, mutta usein juoksutan tai ohjasajan Aapon yhtenä päivänä noista neljästä. Noista kolmesta tai neljästä kerrasta yksi on joka viikko hypykerta. Lisäksi saatan laittaa yhtenä päivänä Aapolle jotain maapuomeja, joita ylitän aina silloin tällöin, en missään nimessä systemaattisesti joka kierros. Treenit kestävät kävelyineen päivästä riippuen 20-45min.

Käydään lähes joka kerta ainakin loppukäynnit maastossa tai kartanon pihalla. Pidemmälle lenkille tielle tai maastoon lähden vain jos saan seuralaisen mukaan ja jos on kunnolla valoa. Aapo viihtyy selkeästi jo kartanon pihaankin tehdyllä reissulla, siksi koitan käydä siellä mahdollisimman usein vaikka lenkki kestääkin vain kymmenisen minuuttia.

c. Aada Lätti

Viikosta riippuen sijoitan työskentelypäiviä mahdollisimman monipuolisesti. Välillä ratsastan ma, ke, pe ja la, välillä taas ma, ti ja la, su. Tällä viikolla ohjelma pakkautuu loppuviikkoon muiden juttujen vuoksi. Tällainenkin treeni on ihan hyvästä välillä kisakautta ajatellen. Silloin joutuu välillä menemään useamman päivän putkeen niin Aapon on hyvä oppia motivoitumaan myös työskentelyyn useampi päivä peräjälkeen.

Tässä nyt tämän viikon konkreettinen ohjelma.

TO

Sileän työskentely. Rennosti kaikki askellajit läpi. Asetuksien ja taivutusten harjoittelua suuntien muutoksilla. Laukanvaihdot molempiin suuntiin. Aapo vaihtaa jo hyvin, siksi kertaan vaihdot vain yleensä yksien vaihtojen kautta lähes joka treenissä.

PE

Maapuomeja ja Kartanolla kävelyä. Hyvän mielen treeniä :)


LA

Sileän työskentely. "Kokoamisten" harjoittelua. Kokoamisilla tarkoitan askeleen pituuden ja rytmin säätelyä. Haluan että Aapo oppii jäämään jalan eteen myös hitaammassa ja lyhyemmässä ravissa sekä laukassa. Sen pitää jäädä tuntumalle kun hidastaa tai ratsastaa eteen ja säilyttää rentous. Tämän työskentelyn aloitin vasta Nielsin kurssin jälkeen, sain sen ns. "kotiläksyksi". Liikaa ei sa pyytää kerrallaan, mutta pikkuhiljaa näitäkin asioita täytyy alkaa harjoittelemaan jotta voi tehdä kohti estettä muitakin ratkaisuja kuin ratsastaa aina hirveästi eteen.

SU

Estetreenit. Hypätään rataa mahdollisesti lähimaneesilla. Koska maneesille kävellään, saa Aapo pienen maastolenkin :) Kaveri on luvannut lähteä avuksi joten materiaalikin saatte tolta reissulta :)


Mitä te teette teidän nelivuotiaiden kanssa nyt?

8 kommenttia

  1. Olis kiva jos jossain vaiheessa tulis kehityskuvia Aapon kanssa kun olette sitten kehittyneet huomattavasti!:) ja Aapon rakenne kuvista olis kiva nähä kehitystä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tällainen onnistu :) Kiva itsekkin katsoa kehitystä tarkemmin :)

      Poista
  2. Mulla ei ole nelivuotisasta, mutta seitsemän vuotias suomenhevosori, jolla ei ole tehty entisessä elämässään mitään. Nyt ollaan elokuusta harjoteltu oikeastaan kaikki alusta. Ihmisen kunnioitus, satula sillä joskus oli ollut selässä ja ajettu oli myös. Nykyään myös neljä kertaa viikossa jokatoinen päivä pyrin käymään tai vaihtoehtoisesti la ja su peräkkäin. 30-45min lenkkejä maastossa tai max. 25 minuuttia kentällä. Hevosella ei ole oikein voinut tehdä raskaampaa liikuntaa, kun on niin kuiva ja ruokinnan kanssa pitää olla tosi tarkka. Sillä kusahtaa heti päähän jos lisää liikaa väkkäreitä tai pääsee yhtään lähelle tammoja. Sillon treenitkin vähän hidastuu.

    Lyhennettynä me ollaan aloiteltu vasta ravaamista, apujen hyväksymistä ja kerätty massaa, mitä ei ollut elokuussa ollenkaan.

    Aapo näyttää tosi hyvältä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokinnan kanssa mäkin olen saanut nyt pelata - Aapoa pitää ruokkia nyt todella paljon jotta se saa massaa ja sitä kautta kehitettyä lihaksistoaan. Ilman lihaksia on vaikea suorittaa. Nyt on massakausi päällä ja toivottavasti päästään etenemään treenien kanssa jatkossakin näin hyvällä menestyksellä niin saadaan ensi kausi hyvin käyntiin!

      Tsemppiä treeneihin teille, suokit on huippuja :)

      Poista
  3. 4v ruunanretale liikkuu 3-5 krt viikossa, muuten tarhaa nyt pimeän aikaan n. 10h. Pääosin aina sileän treeniä kun maastoja ei oikeastaan ole. Puomeja silloin tällöin. Pitäisi saada kavaletit ja pienet esteet mukaan treeniin, mutta niitä varten tarvittaisiin kyytiin esteistä jotain ymmärtävä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aapokin saa tarhata päivässä sen lähes 10h, se on kyllä luksusta! Esteitä varten hommaat nyt sitten jonkun osaavan kuskin niin pääsee hevonen tutustumaan myös hyppyjen saloihin :)

      Poista
  4. Nelivuotiaasta ei ole kokemusta, mutta vuotta nuoremmalla ratsastan tällä hetkellä. Ratsastan tai liikutan muuten (maastakäsin tai juoksuttaen) kolme kertaa viikossa, esim. tällä viikolla tiistaina neiti sai liikuntaa maastakäsin väistö-, pysähdys- jne. harjoituksista, torstaina mentiin valvovan silmän alla ratsain vähän rankemmin (tehtiin kolmikaarista käynnissä & ravissa) ja sunnuntaina mennään maastoon ja ravailun lisäksi saatetaan ottaa joku pätkä laukkaa toista kertaa :) Yleensä mennään kerralla (kentällä) 15-40min, ja pääosin itsenäisesti mennessäni työskentelen käynnissä. Ollaan harjoiteltu nyt vähän väistämistä, ravin lyhentämistä, peruutuksia ja kerran ollaan menty pieniä kavaletteja. Laukkaakin ollaan otettu kentällä myös, mutta ollaan nyt pidetty siitä hieman taukoa, kun ponski ei ole niin innokkaasti suorittanut nostoja, mitä aikaisemmin, mutta maastossa se tykkää laukata :)
    Olette Aapon kanssa kivan näköinen pari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä :) Ihanaa kun pääsette maastoilemaan, siellä sitä laukkaa on hyvä ottaa vetohevosen kanssa :) Tsemppiä treeneihin!

      Poista