maanantai 28. syyskuuta 2015

Aluemestari 2015!

Jep. Vanha juttu. Taas :D Kerron silti.

Pari viikkoa sitten Retu hyppäsi kauden vikan ulkokisan Laaksolla. Tiedossa oli vain yksi luokka - suokkien aluemestaruus. Kilpailu hypättiin tasolla 100cm, peruskauraa siis meille. Olin letittänyt ja laittanut Retun aamulla itse tallilla alusta asti valmiiksi ja kisoihin suunnattiin Hannin miehen Janin kanssa.

c. Inka Lahtinen

Oltiin paikalla just sopivasti. Kävin ilmoittamassa Retun ja kävelin siinä samalla reissulla radan. Rata oli reilun kokoinen ja tehtäviä oli kivasti. Teknisesti rata oli paljon haastavampi kuin yksikään mestaruusradoista. Tämä sopii meille, itse olen vielä enemmän skarppina kun tehtäviä riittää.

Lähdin luokassa ekana ja mulla oli selkeä suunnitelma. Tiesin, että edellinen viikonloppu painoi edelleen Retun jaloissa ja olin suunnitellut kaikki paikat, mistä pääsisin kääntämään jos puomi jossain vaiheessa tulisi. Meitä oli vain 8 kilpailemassa mestaruudesta, joten ajattelin nelosellakin olevan melko korkealla.

c. Inka Lahtinen

Aloitin radan hieman alitemmossa ja tajusin korjata sen vasta kolmoselle, eli sarjalle. Esteiden 4-5 suhteutettu väli sujui hyvin, mutta kutoselle juduin hieman lennättämään Retua avoimemmasta paikasta. Seiska kolisi vaikka paikka oli ihan hyvä, samoin kasin okseri. Puomit kuitenkin pysyivät ylhäällä ja jouduin jännittämään vikalle pystylle asti olisiko rata nolla vai ei. Vika hyppy oli hyvä ja sain tuulettaa nollaa!

Toka kierros varmistui kun kaksi muuta ratsukkoa tekivät myös nollan. Koska mitali oli jos siis varmistunut ja lähdin ekana radalle, päätin mennä tosi riskillä. Olin ottanut verkassa muutaman isomman hypyn vain okserille, koska uusinnan eka este oli iso okseri. Muuten olin vain vähän ravannut ja kävellyt.

c. Inka Lahtinen

Aloitin isossa laukassa ja Retu hyppäsi ihan mielettömän hienon hypyn heti ekalle. Jatkoin isosti myös seuraavalle okserille, jonka jälkeen pistin kaasun pohjaan ja otin takaisin vasta juuri ennen kaarretta ja tein pienen tien pystylle. Tämän jälkeen sujuin taas todella isoa laukkaa okserille, enkä ottanut laukkaa kootummaksi ollenkaan ennen estettä. Näin paikan jo kaukaa joten annoin vaan mennä. Tämän jälkeen pieni tie pystylle jonne paikka jäi liian avoimeksi, mutta Retu seivasi hyppäämällä puhtaasti. Vikalle pystylle taas isoa laukkaa ja riskillä. Nollahan sieltä tuli!

Täytyy myöntää, että tiesin olleeni niin nopea, että olin lähes varma voitosta. Marin ratsu on tosi tarkka, mutta hevosen laukka ei ole Retun laukan veroinen. Stina taas ei ole luonteeltaan niin hurjapäinen kuin minä ja Mari, joten tiesin voiton olevan tosi lähellä.

Mari teki lopulta hienon nollan, mutta monta sekuntia hitaammalla ajalla. Stina taas sai harmittavat kaksi puomia. Olin niin iloinen, me oltiin voitettu Retun kanssa Etelä-Suomen aluemestaruus!!


Palkinnoksi sain tietty hienon rusetin ja Hilfigerin miestenkellon sekä hieman rahaa. Kello tuli itseasiassa ihan tarpeeseen - poikaystäväni oli juuri aiekeissa ostaa uuden kellon :D Se, mitä jäin kaipaamaan, oli voittoloimi :D Musta tollasissa kisoissa pitäisi saada voittoloimi! Sellaista ei kuitenkaan nyt ollut tarjolla, ehkä ensi kerralla ;)

Jälleen ei voinut kuin kiittää Retua sen upeudesta ja tsempistä <3 On se vaan niin ihana hevonen.

Jos joltain muuten löytyy kuvia meistä kunniakierrokselta niin saa tosi mielellään infota, ostan niitä mielelläni!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti