maanantai 20. heinäkuuta 2015

Rosan treenissä

Meidän piti mennä Akun kanssa ennen Tampereen kisoja Johkulle hyppäämään, mutta harmillisesti Johku joutui perumaan tunnin. Suuntasinkin tämän vuoksi Rosa Ruutsalolle treeniin. Rosa on nyt muutaman kuukauden Suomessa ja päätin hyödyntää tämän mahdollisuuden ja mennä Akun kanssa ihan uudelle valmentajalle hakemaan erilaisia vinkkejä! Olin muutenkin ajatellut kokeilla Rosan valmennusta, nyt se vaan tuli ihan sattumalta nopeammin eteen kuin olisin uskonut :)


Kerroin aluksi Rosalle hieman Akusta ja meidän taustoista, jonka jälkeen aloitettiin treenit ravihypyillä ristikolle. Tajusin sitten siinä tullessani ensimmäistä kertaa ristikolle, etten varmaan ole koskaan hypännyt Akun kanssa mitään ravista. Tämä treeni tekikin meille todella hyvää ja Rosa jaksoi vahtia mun istuntaa koko ajan. Hän oli armoton omasta katseesta ja jalan asennosta, polvi meinasi olla koko ajan liikaa irti.

Ravihyppyjä jatkettiin myös ihan reilun kokoiseen pystyyn asti, jonka jälkeen tultiin laukassa samaa pystyä edes takaisin. Haettiin edelleen mun jalalle parempaa kontaktia hevoseen - polven piti pysyä lähellä jotta se tukisi hevosta, mutta se ei missään nimessä saanut puristaa. Tämä oli mulle ihan uusi neuvo, kukaan ei ole aiemmin kommentoinut Akun kanssa, että juuri polven pitäisi olla lähempänä. Sain tämän neuvon kautta ratsastettua Akun paremmin tasaisesti kohti estettä. Rosan sanoin "kun se ei vedä kohti estettä, täytyy sitä tukea, muttei auttaa juuri ennen hyppyä". Eli ihan samaa asiaa, mitä Nikkekin aina sanoo. En saa auttaa sitä hyppyyn, vaan se työ pitää tehdä kaarteessa. Nyt sain siihen hyvän uuden työkalun :)


Verkkajuttujen jälkeen hypättiin muutamaan otteeseen 8 esteen rata. Videota ei tältä kerralta ole ja kuviakin on vain muutama, joten niillä on nyt selvittävä! Aku kuitenkin hyppäsi melko rennosti ja erityisesti sarjalla se väläytteli pitkästä aikaa todella hyviä hyppyjä kun sain sen suoraksi! Olisin itse halunnut Akulle astetta terävämmän laukan, mutta Rosa oli tyytyväinen siihen rytmiin jossa ratoja suoritin. Rosa tykkäsi muutenkin Akusta ja käski mun huolehtia Tampereella vain siitä, että se polvi pysyisi lähellä ja ohjat lyhyinä.

Lopultahan Tampereen kisa peruuntui harmillisesti sateiden vuoksi, joten Aku sai viettää viikonlopun kotitreenissä :) Suuntaan Rosalle varmaan jo heti tällä viikolla uudestaan, mutta tällä kertaa jollain suokeista!

1 kommentti