keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Pieni breikki

Akusta ei olekaan nyt täällä blogin puolella ollut hetkeen mitään juttua. Sille on syynsä, Aku nimittäin piikitettiin kolmesta jalasta Korpikylän kisojen jälkeen.

Olimme siis Korpikylää edeltävällä viikolla reilu kuukausi sitten Johkulla treenaamassa. Jo silloin Aku oli jotenkin vähän epäskarppi ja teki todella paljon turhia pudotuksia. Wistien kenttä ei ole ollut meille koskaan kuitenkaan se helpoin treenipaikka (en tiedä miksi..) joten pistin sitä hieman sen piikkiin. Korpikylässä Aku oli verkassa aika hyvä, mutta radalla aivan kammottava.

Jouduin oikeasti nostamaan sen yli joka esteestä ja koko rata oli yhtä puskemista. Aku hyppäsi todella empien ja ihan liikaa ylös päin. Vaikka perusrata päästiinkin nollilla maaliin, oli toisesta vaiheesta tuloksena 3 puomia.. Sanoin heti radan jälkeen omistajalle, että nyt on sellainen fiilis, kuin viimeksi kun Aku viime kesänä jouduttiin piikittämään. Silloinkin meillä oli kisoissa samanlainen tilanne ja parin viikon päästä tästä Aku sitten menikin huonommaksi.

Omistaja varasi heti kotimatkalla ajan Hyvinkäälle Akun luottolääkärille ja päätimme pitää sen kevyesti liikkeessä seuraavan viikon ennen sitä seuraavan viikon lääkäriä. Aku oli kuitenkin seuraavat päivät niin huono ratsastaa ja epäsymmetrinen etustensa liikkeeltä, että päätettiin viedä se jo aiemmin lääkäriin.

Aku saikin piikit molempiin takasiin ja vasempaan etuseen, joka hoidettiin myös viimeksi. Se sai viikon kävelykuurin, jonka jälkeen se sai palata normiliikuntaan. Otin ekan viikon ratsastuksen kannalta todella rauhassa, ravasin vain suoria uria ja laukkaa tein vasta loppuviikosta. Vasta viime viikolla ratsastin sen ensimmäistä kertaa kunnolla.

Nyt Aku tuntuu taas hyvältä (kopkop) ja eilen oltiinkin ekaa kertaa tauon jälkeen hyppäämässä. Peikillä oli rataharkat ja ikäväkyllä sateen takia rata oli maneesissa. Pääasia oli nyt kuitenkin päästä hyppäämään ja sehän toteutui!

Hyppäsin aika monta verkkahyppyä ihan minille esteelle, joka oli kiinni seinässä. Aku spookasi sitä hyppäämällä jännittyneitä ja liian isoja hyppyjä. Tuli estettä niin kauan, kunnes Aku malttoi rentoutua. Tämän jälken hyppäsin rataa n.80cm korkeudella. Vaihdot eivät meinanneet aluksi tulla ja Aku oli muutenkin "ruosteisen" oloinen. Se olisi halunnut valua hypyissä vasemmalle ja jäädä kaarteissa vähän jalan taakse, mutta tostoilla sain sen vikalle rundille jo tosi paljon paremmaksi :)

Tänään mennään Akun kanssa Laaksolle hyppäämään ainakin 100cm. Haluan hypätä tuon Korpikylän katastrofiradan ja loman vuoksi jotain ihan pientä jotta saadaan vaan varma ja kiva rata alle ennen isompia kisoja :) Alla vielä Korpikylän rata.

 

3 kommenttia

  1. Toi biisi sai aikaan oman hallansa teidän radalla ;) Tosi tuo Akun hyppytyyli ei todellakaan näytä samalta mitä yleensä tässä Korpikylän ratavideossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en ees ollu ajatellu mikä biisi taustalla soi :D

      Poista
  2. Kuinka pitkään sä oot tehny Akun kaa yhteistyötä? :)

    VastaaPoista