tiistai 24. maaliskuuta 2015

Pikaiset kuulumiset

Tällä viikolla on jälleen kolmen päivän Ypäjä-rupeama. Tällä kertaa mukaan lähtee Aku ja toivon mukaan myös Retu, jonka ilmoittamisen kanssa oli vuosimaksun vuoksi hieman ongelmaa. Mulla on töitä tällä viikolla aikamoinen kasa ja sen lisäksi pidän tunteja useampana iltana vielä normi töiden jälkeen ilta 9 asti.. Tiukkaa on ajan kanssa nyt mutta yksi viikkohan se vaan on ;)

Tällä viikolla Akun kanssa keskitytään sileän duuniin. Eilen tosin otettiin muutama hyppy viikonloppua ajatellen koska Niken kurssin jälkeen ei olla menty puomeja tai hypätty ollenkaan. Hypyissä Aku tuntui skarpilta ja pyöreältä ja hyvällä mielin odottelen kyllä sen osalta viikonlopun kisoja :)

Sileällä haluan saada Akun vielä paremmin molemmille ohjille etenkin oikealle, vaikka se tuntuukin jo aika hyvältä. Lisäksi olen nyt ratsastanut paljon ilman jalustimia silmät kiinni koska haluan vasempaan kierrokseen päästä aivan keskelle satulaa kaarteissa, niin että radoilla lopettaisin sen sisäistuinluulla roikkumisen..


Saken kanssa työskennellään tällä viikolla kolmen kerran sijasta vain kaksi, koska aikataulut eivät vain veny tällä kertaa enempään. Tosin se ei mielestäni haittaa, Sakella oli viime viikolla kuitenkin irtoypytystä, kunnon treeniä ja pitkä maasto, joten kevyempi viikko välissä ei kyllä tee pahaa :)

Retun kanssa treenataan myös vain sileällä, päätin ettei sen tarvitse tällä viikolla hypätä enää ennen kisoja. Se oli Niken treeneissä niin hyvä, etten nää mitään syytä hypätä sen kanssa nyt enää viikolla :) Retun kanssa on kuitenkin pääasia, että saan sen rennoksi ja läpi selän ennen viikonloppua!

Tuikkeen kanssa pidetään väliviikko. Se saa nauttia kotona maastoilusta ja sileän treenistä, ensi viikolla sitten taas hypätään ja eiköhän se pääsiäisenä pääse kisoihinkin, niin koulu kuin este ;)

Ja Aapo.. Paperit ovat edelleen vaiheessa ja Nikke selvittää asioita.. Toivotaan että se kohta jo tulisi.. Mun suurin pelko on, että se nyt yhtäkkiä pääsiskin matkaan ja mähän olen Ypäjällä koko viikonlopun jolloin se tulisi.. Toivottavasti ei :D

Viime viikolta postausluonnoksissa ovat vielä Niken kurssin tarinat niin Hildan, Retun kuin Tuikkeenkin osalta. Koitan saada ne nyt Ypäjällä valmiiksi jotta postaustahti ei venyisi.. 


3 kommenttia

  1. Olitkohan eilen illalla 19 aikaan kävelemässä Retun kans tossa Opistohallin (??) kohdilla, kentän vieressä?
    Taluttelin sellasta kimoa tammaa siinä ja tajusin että aika intensiivisesti ehdin töllöttää hetken ennenkö älysin lopettaa :D

    Oon ekaa kertaa ever Ypäjällä ja tullessa naureskelin kavereille että täällä saattaa törmätä julkkiksiin! :D

    -Nea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin mä olla :) Mutta enhän mä mikään julkkis oo, ihan normaali tyyppi vaan :)

      Poista
    2. Tuu ihmeessä ens kerralla moikkaamaan :)

      Poista