tiistai 20. tammikuuta 2015

Hypyt videolla

Viime viikolla keskityttiin hyppytreeneissä hevosen suoruuteen ja varovaisuuteen.


Tehtiin aluksi töitä puomeilla ja saatiin Akun hyppyä hyvin v-puomien avulla suoristumaan. Mun piti tuoda Aku aika matalassa muodossa ensimmäiselle puomille, josta oli 3 laukkaa pystylle, josta myöhemmin tehtiin myös okseri. Akun piti pysyä aivan rentona koko tehtävän ajan ja sille piti jättää hieman tilaa hyppyyn. Rentouden ja tilan kautta Aku lähti hyppäämään todella varovaisesti ja se näkyi niin jumppatehtävässä kuin radoillakin. Tuosta videon ekasta hidastuksesta näkyy hyvin kuinka Akun hyppy on nyt hieman rennompi ja se nousee paremmin edestä. Takaa se saisi edelleen avata enemmän, mutta kyllä se sieltä tulee vielä :)

Ekalla radalla Aku oli hieman villi mutta sen jälkeen loput radat sujuivat aika hyvin. Välit jäivät esteiden kasvaessa sarjaa lukuunottamatta jopa lyhyiksi, mutta alun harjoituksen jälkeen kintut nousivat hyvin ja hyppykaaret pysyivät laadukkaampina kuin aiemmin.



Nikke oli jälleen tyytyväinen kehitykseen joka hevosessa oli viikon aikana tapahtuut. Edellisellä kerralla kun Aku oli villi, ei se tullut kropastaan tarpeeksi takaisin vaan jäi hieman könköksi ja pitkäksi. Nyt se tuli paremmin myös takaisin ja takajalkojen päälle, joka helpotti tietenkin välien ratsastamista :) Viikon aikana olen tehnyt sileällä paljon pieniä eteenratsastuksia ja kokoamisia lyhyin välimatkoin ja koittanut saada hevosta reaktiivisemmaksi ja edelleen pienemmille avuille. Laura on auttanut mua jonkun verran ja sen kautta olen taas saanut hyviä oivalluksia sileän työhön!

Huomenna hypätään taas ja sieltä saan toivottavasti taas matskua teille :) Ja see sileän videokin on vielä ennen sitä tulossa :)

Joko teillä tulee korvista ulos nämä treenipostaukset? Mitä muuta haluaisitte välissä lukea? Olen suunnitellut "Akun päivä Saksassa" -postausta sekä maastovideon lataamista tänne. Miltä kuulostaa?

5 kommenttia

  1. Akun päivä Saksassa kuulostaisi kivalta :) Mietin myös voisitko tehdä postauksen Niken ja/tai Lauran perus työpäivästä?

    VastaaPoista
  2. Ei tule treenipostaukset korvista ulos, päinvastoin! Olisi kiva kuulla enemmän perustyöskentelystä, jos on tullut jotain hyviä sileän vinkkejä mitä voisit jakaa =)

    VastaaPoista
  3. Hyvin näyttää menevän! :) Saatte kyllä ihan eri tavalla treeniä ja rutiinia tuolla, itsekin haluaisin!

    Http://ratsastuskouluoppilaantarinat.blogspot.fi
    Blogissani on Maikel van der Vleuten vierailevana kirjailijana kertomassa omasta päivästään :))

    VastaaPoista
  4. Minä ainakin jaksan lukea tällaisia analyyttisia treeni- ja kisapostauksia vaikka kuinka :)
    T. Karoliina

    VastaaPoista