perjantai 6. kesäkuuta 2014

Finnderby 2014

Nyt on taas käyty kokemassa Derbykenttä ja Ypäjä. Tällä kertaa kotiin tuomisina ei ollut voittoa eikä edes rusettia mutta hieno kokemus kisa kyllä oli!

vino Retu ja johtava ohja

Lähtö oli tosiaan jo aamulla heti seiskan jälkeen, itse olin letittämässä Retua ja Villeä jo puoli seiskan aikaan. Kun letit olivat valmiit laitettiin suojat jalkaan ja heitettiin hepat koppiin.

este nro. 1

Perillä meillä ei hirveästi ollut löysää aikaa ja varustettiin hepat aika äkkiä. Rata vaikutti kävelyn jälkeen aika pieneltä ja iisiltä, kuitenkin luokan alkaessa monella oli vaikeuksia saada laukka kuntoon ja kolmoselle tuli paljon hylkyjä.

monelle vaikeuksia tuottanut 3. este

Verkassa Retu selkeästi tunnusteli pohjaa alkuun aika paljon. Se ei meinannut alkuun haluta ravata kunnolla eteen ja annoinkin sen tutustua pohjaan lönköttelemällä rentoa ravia. Laukassa se tuntui jo normaalilta itseltään, vauhtia löytyi ;)

etse nro 5.

Verkkahypyt oli rentoja ja Retu kunteli mua hyvin. Vikassa isommassa verkkahypyssä Retu valui taas oikealle, se näkyykin hyvin tuossa ekassa kuvassa. Radalle lähdin hyvin mielin.

vika este

Ykköselle tulin hyvin kunnon ratalaukassa ja sain ekaan väliin tarkoitetut seitsemän laukkaa. Kolmoselle sain hyvän hypyn, nelosta Retu vähän tuijotti ja jouduin vähän potkaisemaan jotta pääsin linjan ylämäkeen 21m viidellä. Vitonen oli iso okseri josta jatkettiin loivalla kaarevalla linjalla vesimatolle jolta jälleen kaareva linja sarjalle. Vedelle hyppy lähti vähän kaukaa mutta muuten rata oli todella sujuva.

Viimenen este oli tuo yllä näkyvä hunaja-este. Retu jäi kaarteessa aavistuksen kiireiseksi ja ponnistuspaikka ajautui ihahduksen lähelle ja sieltä Retu teki etujalkavirheen ja puomi putosi perusradan viimeiseltä esteeltä.

sarja b-osa

Rataan olen tosi tyytyväinen ja vaikka rusetit jäi tältä kerralta saamatta, olen tyytyväinen siihen että pystyin tekemään kaikki välit oikeilla askelilla. Ja kerrankin olin nyppimättä koko radan, jee!

sarja a-osa

Seuraavat kisat onkin nyt sitten hieman auki... Riippuu tosi paljon mun töistä ja muista hevosista missä hypätään Retun kanssa seuraavaksi. Nyt ensi viikko treenaillaan ainakin ihan vaan kotona :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti