tiistai 27. toukokuuta 2014

Keltainen plussapallo

Voi että mä nauroin tänään! Kipusin pitkästä aikaa Hildan äidin, Virman kyytiin. Hanni ja Jan on päättäneet että äiti ja tytär lähtevät piensuokkimestaruuksiin, joten kai sitä on vähän treenattava :D

Perjantaina mennään ponien kanssa Lohjalle hyppäämään ja tänään tutustuin Virmaan toista kertaa viime syksyisen ratsastuskerran jälkeen. Lisää tuosta kerrasta voitte lukea täältä.


Kuvat ovat siis syksyltä, mutta yhtä pyöreältä tuo tamma edelleen näyttää ;)

Aloitettiin ihan vain erustyöllä, pidätteet läpi, asetukset ja taivutukset kuntoon. Myös rytmissä oli alkuun turhan paljon kipitystä, mutta poni rauhottui aika nopeasti. On nuo kaksi kyllä niin samanlaisia.. Äidillä vaan ei ole ihan niin iso laukka :D

Verkan jälkeen hyppäsin ensin ympyrällä molempiin suuntiin pystyä. Etäisyydet löytyivät ihan itsestään ja poni tuntui kivalta. Ekojen hyppyjen jälkeen tosin vain nauroin kun ponin pomppu tuntui ihan hyppäävältä plussapallolta :D Siihen perään sitten vielä linja muutamaan otteeseen ja tapautukset ponille hyvästä työstä :)


Ollaan ilmoitettu Virma 60-70 ja 80-90 luokkiin. Tänään poni hyppäsi varmasti 90 tasolla, mutta jos isompi luokka tuntuu liian isolta, hyppään radasta vain osan tai jätän ponin siitä luokasta pois. Poni on hypännyt aiemmin vain 80-tasolla ja siksi en näin vähällä treenillä halua viedä sitä liian nopeasti liian isolle radalle, jos se ei kisoissa tunnu hyvältä. Pyrin kuitenkin hyppäämään molemmat luokat tottakai :)

Hilda hyppää kisoissa 80-90 ja 90-100cm, hui! Poni korkkaa siis kisakauden isoilla luokilla, saa nähdä miten menee :) Tänään poni hyppäsi superisti, toivottavasti sama meno jatkuu perjantaina :)

4 kommenttia

  1. Miksette keskity vain Hildaan, sillähän on paremmat mahdollisuudet kun on nuorempi ja kapasitetti korkeammalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai pääpaino on Hildassa mutta Virman tekemiseen luotetaan myös ja siksi se otetaan nyt kokeilun merkeissä mukaan Lohjalle :)

      Poista
  2. satula on aikas edessä =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ponille ei mikään satula oikein istu ja takakorkeuttakin on, joten satula valuu oikeastaan aina eteen.. Häntäremmistä se ei kai oikein tykkää.. Tyytyväisenä se näin puksuttaa joten tällä mennään ainakin toistaiseksi!

      Poista