maanantai 31. maaliskuuta 2014

Haaste vol 2.

Eipä sujunut tääkään haasteen toteutus ihan niin kuin piti :D Kameran akku simahti aamulla ekan kierroksen jälkeen :D Just kun olin raahannu poikaystävänki tallille aamusta kun sillä on vapaapäivä niin eiköhän akku simahda.. Seuraavanlaista oli siis luvassa;

Tehtävä: ravaa harjoitusravissa lyhyen sivun läpi ja lähde kulman jälkeen väistöön kohti ratsastusareenan keskiosaa. Uralle päästyäsi nosta laukka ja tee puoliympyrä laukassa. Siirry käyntiin ennen keskimmäistä pistettä suoralla hevosella. Siirry raviin hyvissä ajoin ennen kulmaa ja suorita tehtävä toiseen suuntaan. Toista tehtävää ja pyri mahdollisimman rentoon ja tasaiseen lopputulokseen.


Onneksi saatiin edes yksi rundi kuvattua. Ja vaikka tää kuvattu kierros oli vasta ensimmäinen kerta kun suoritin tehtävää, oli Aku ihan ok. Toiseen väistöön se lähi vähän takaosa edellä, mutta sain korjattua sen melko nopeasti :) Itse en voinut tehdä siirtymisiä käyntiin koska kenttä oli niin kova, joten sovelsin tehtävää hieman. Halusin myös Akun nostavan laukan viimeisestä väistöaskeleesta, jolloin sen takajalka joutuu työntymään aktiivisemmin alle ja nosto lähtee enemmän takaosan päältä ylämäkeen. Toistin treeniä kyllä useamman kerran, vaikka kameran valot sammuivat. Loppuun Aku teki tosi sujuvia ja rentoja väistöjä ja nosti laukan hyvin ylämäkeen ja kohti tukea :)


Haastan treeniin Kaisan ja  Nooran :)

6 kommenttia

  1. Kiva postaus ja kiva haaste!;D Voin tehdä sulle bannerin, siis jos haluut ;) Laitat kommenttiin vaan tarvittavat asiat mitä haluat banneriin :)

    monenlaisiaystavia.blogspot.fi -> Banneripaja! -> Kommenttiin tarvittavat asiat -> Lähetä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mutta taidan olla niin ihastunut vielä nykyiseen etten taida uutta vielä raaskia vaihtaa :)

      Poista
  2. Voi mikä ihana otsapanta Akulla on!! <3 Laitatko muuten noista suitsista sen leukaremmin kiinni/auki siitä soljesta vai pikalukosta? )Jonkun postauksen kuvassa näin suitset toiselta puolen) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika pähee :D Laitan sen aina pikalukolla kiinni :)

      Poista
    2. mistä tuo sun antares on ? :-) ja paljonko tuli hintaa? kyselen, sillä itsellä olisi hankintana tuollainen! ovat niin kauniita :)

      Poista
    3. Se on horse boutiquesta! Hinnat löytyy niiden sivuilta :)

      Poista