sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Hildan vuosi 2013

Tavoitteina Hildan kanssa kaudella 2013 oli osallistua piensuokkien mestaruuksiin koulussa, kentässä ja esteillä sekä kasvattajakilpailun molempiin lajeihin.

Kauden alussa hiottiin siirtymisiä ja rytmiä sileällä. Käytiin Kikon ja Kirsin tunneilla ja saatiin paljon apuja!


Kierrettiin paljon kisoja kesän aikana. Tarkoituksena oli hypätä ponin kanssa muun muassa Jumping Kemiö, mutta kisan peruuntuessa menimmekin Ypäjälle.

Ypäjä 90cm

Kemiössä oli tarkoituksena tsekata ponin suhtautuminen nurmeen, mutta jouduimme vaihtamaan suunnitelmaa ja kävimmekin Ypäjällä derbykentällä harjoituskisoissa.

Ypäjä harjoituskisat

Ypäjä harjoituskisat 80cm

Samalla reissulla käytiin myös hieman hiekkalaatikossa treenaamassa koulukuvioita ja poni toimi aika hienosti!

Hiekkalaatikossa treenaamassa

Kauden aikana debytoitiin ponin kanssa kenttäkisoissa. Aika huisia oli. Käytiin ensin treenaamassa hieman Cajuksella sekä Keravalla Simon luona.

Cajuksella

Debyytti Keravalla

Kisoissa oltiin sijassa kiinni ennen maastoa, mutta poni sujahti sarjan toisesta osasta ohi ja tiputtiin sitten pois sijalta. Oli kyllä sairaan siistiä, tätä me ehdottomasti tehdään vielä tulevaisuudessa!


Piensuokkimestaruuden ratsastettiin koulupuolella Urjalassa. Siellä Hilda starttasi ekana päivänä nuorten hevosten helpon C:n ja sijoittui toiseksi. Mestaruusluokassa poni oli neljäs, vaikka toinen tuomari sijoitti meidät ykkösiksi. Rata ei ollut omasta mielestä hyvä, mutta tuomarit tykkäs :)

Urjalassa

Hypättiin ponin kanssa samalla Urjalan reissulla myös kaksi esteluokkaa sunnuntaina. Molemmista luokista tuli sija ja poni oli niin leijona <3

Urjala 90cm

Estepuolen piensuokkimestaruudet ratsastettiin Valkeakoskella. Ekassa karsintaluokassa saatiin sininen ruusuke, mutta toisella kierroksella otettiin perusradalta puomi mukaan. Kotiinhan me sitten lähdettiin kun luultiin mitalitoiveiden menneen ihan täysin. Toisin kuitenkin kävi kun kotimatkalla saatiin soitto että hopeeta tuli, VAU!!

Valkeakoski 80cm

Kauden päätavoite, kasvattajakilpailun estepuoli, ei sitten mennytkään ihan nappiin. Poni pudotti ekalla kierroksella 85cm luokassa kaksi puomia.. Toinen oli mun puomi, mutta toinen pudotus oli aivan ponin moka. Harmitti tosi paljon. Tokalla kierroksella hypättiin 95 ja se meni ponin kokemukseen nähden hyvin. Matkaan kaksi puomia, mutta ponille isot taputukset hienosta tsempistä <3 Muita piekkareita kasvattajakilpailussa ei ollut joten siitäkin poni ansaitsee isot taputukset :)

Ypäjä 95cm

Koulupuolella eka päivä meni myös penkin alle. Mä unohdin radan ja tuomareista poni oli liian kiireinen. Se tosin teki elämänsä keskiravit radalla ja mä sain istunnasta hienot pisteet :) Tokana päivänä tsempattiin ja tehtiin elämämme rata ja noustiin sijoituksissa kivasti. Jäätiin kuitenkin puoleen väliin luokkaa, mutta taidettiin olla paras piensuokkipari :)

Verkkaa Ypäjältä kasvattajakilpailusta

Poni sijoittui jokaisessa starttaamassaan kilpailussa Ypäjän kasvattajakilpailua lukuunottamatta, joka on musta aika upea juttu. Se kehittyi hurjasti kesän aikana ja meidän yhteistyö sai paljon varmuutta.

Kaiken kaikkiaan kausi oli ponille aika raskas ja se joutui kyllä tsemppaamaan tosissaan. Mielellään se teki koko ajan, mutta Ypäjällä huomasi, että hieman oli kausi kuitenkin verottanut ponia. Ensi kaudella kilpaillaan piensuokkien mestaruudet kaikissa lajeissa ja osallistutaan tarpeen mukaan muihin kisoihin :)

Ihanampaa ponia saa hakea, tässä vaan on sitä jotain <3




3 kommenttia

  1. Tässä tosiaan on sitä jotain! Hurjan kaunis ja taitava hevonen <3

    VastaaPoista
  2. Kauheeta kun sulla näytöstäs tuo kypärä koko ajan olevan silmillä :D näätkö etes mitään alta :DD Mut sul on kiva blogi jota lukee mielellläää :)

    VastaaPoista