tiistai 17. joulukuuta 2013

ISO este ja PIENI poni

Tai eihän se Hilda niin pieni ole :) Mutta anyway, päästiin ponin kanssa hyppäämään isoja esteitä viime lauantaisella Kirsin hyppärillä!

Tehtiin alkuun odottavaa kavalettiharjoitusta. Pitkälle sivulle oli sijoitettu kaksi kavalettia ja niiden keskelle pysty. Molemmissa väleissä oli 14m ja mun piti ponin kanssa tehdä väliin viisi askelta. Tämä onnistui todella hyvin. Poni odotti ja malttoi äärettömän hyvin ja sain itse vain miettiä omaa asentoa. Koska poni toimi niin hyvin nostettiin keskimmäistä pystyä lopulta 120 tasolle asti. Poni selvitti pystyn ilman pudotuksia ja oli kyllä äärettömän rohkea. Kertaakaan aiemmin sillä ei ole noin isoa estettö hypätty ja sen vuoksi oli kiva päästä tekemään se noin hyvässä tehtävässä. Koska kavaletilta osuimme joka kerta varmasti keskimmäiselle pystylle, piti mun vain säilyttää rytmi ja ponin odottaa. Haastava tehtävä oli kuitenkin ponille sen takia, koska se tuli pystylle kootummassa laukassa kuin mitä normaalisti laukkaamme radalla tai harjoituksissa. Se joutui siis ihan tosissaan käyttämään selkäänsä ja koko kroppaa hypyssä :) Lopuksi laskimme pystyn vielä takaisin metriin, jotta ponille jäisi helppo ja kiva fiilis tehtävästä.

Katse edessä.. jep.

Jatkoimme samaa tehtävää vielä toiseen suuntaan niin että tulin välit neljällä. Ensin ajattelin etten millään pääse välejä neljällä, mutta helpostihan se sujui! Linjan jälkeen jatkettiin diagonaalille, jossa oli okseri puomitehtävän kanssa. Okseritehtävässä oli puomi-5m-puomi-2,5m-okseri. Tämä tehtävä on sellainen, jota hyppään usein hevosten kanssa. Se auttaa hevosta löytämään juuri oikean rytmin ja hyppykaaren sekä tuo hyvin hevosta takaisin puomien avulla.

Tämäkin tehtävä sujui hyvin. Ponin kanssa kaikki vaan on yleensä aika helppoa ja iisiä :) Sitten siirryttiin kaarevalle linjalle, joka tuotti ainoan kompastuksen koko tunnin aikana. Mä olen jo pitkään miettinyt milloin mulle käy niin, että näänkin jonkun muun hevosen askeleen väärän hevosen selässä.. Tajusitteko mitä meinaan? Nyt mulle sitten kävi niin. Näin linjan ekan esteen jälkeen Akun askeleet seuraavalle ja tulos oli tietenkin 5 ja puoli askelta. Toinen linjan kaareva osa sujuttiin hyvin neljällä. Seuraavalla kerralla päästiin linja normaalisti kuudella ja neljällä.

Lopputunti sujuikin hyvin ja esteet nousivat 90-100 tasolle ja olin poniin tosi tyytyväinen. Mutta edelleen jäin miettimään sitä, miten outo fiilis oli, kun näki väärän hevosen askeleet.. Nyt mua vähän jänskättää, tuleeko noin käymään jatkossakin.. Mulla on kuitenkin niin monta erilaista ja erilaukkaista hevosta, että vähemmästäkin varmaan menee sekaisin, mutta silti.. Täytyy vain pysyä skarppina!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti