lauantai 19. lokakuuta 2013

HIHS - ALEX´S BOOTS

Siis voi elämä. Ruskeaa, mustaa, punaista ja sinistä. Oli krokonahkaa, mattaa, kiiltonahkaa ja vaikka mitä. Ja mähän sekosin.


Mutta toisaalta, mä oikeasti tarvisin kyllä saappaat. Mutta kahdet. Ou mai.

Ensimmäiset (kuvissa olevat) ostin päivällä. Olin päättänyt ostaa mustat ja finaaliin pääsivät nämä ja toinen musta pari, joissa kiiltonahkainen osa oli ruskeaa matta pintaa. Olin aika ylpeä itsestäni kun ostin mustat, enkä ruskeita. Olin nimittäin ihan varma, että lähtisin kojusta ruskeiden kanssa. Jee, onnistuin kerrankin!


Saappaat ovat siis Italialaiset ja ainakin tämän päivän ratsastuskerran perusteella aivan jumalaiset jalassa. Ajattelin pitää nämä saappaat kisasaappaina ja muutenkin paremmassa "käytössä". Varret ja ruskeat saappaat saavat olla nyt treenisaappaina! Ja ne kolmannet saappaat, jotka esittelen huomenna, saavat olla myös paremmassa käytössä. Tai näinhän mä suunnittelen.. Kai ne kaikki oikeasti joutuvat arkikäyttöön ainakin alkuun, jotta saan ne sisäänajettua.


Nämä saappaat kustansivat naurettavat 260 €, mikä on musta ainakin erittäin hyvä hinta tuon laatuisille popoille. Ja ne toiset ihanuudet.. Niiden hinta oli vielä naurettavampi, mutta niistä lisää huomenna!


Mitäs kaikkea te ostitte HIHSistä? Mulla tarttui mukaan muutakin, täytyy muistaa esitellä myös ne :)

13 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Niin on :) Oon niin ilonen että ostin ne, mutta ootas ku näät ne toiset ;)

      Poista
  2. ihanat saappaat! ite ostin animon housut ja istuntakirjan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaah, Animon housut on niin ihania :) Minkä istuntakirjan ostit?

      Poista
    2. niin on, ja sain tingittyä ne että melkein satasella sain :) ostin sen pennejä taivaasta-kirjan, ja oon oppinu jo nyt paljon uutta kun luin sitä!

      Poista
  3. Oi itse ihailin noita HIHSissä :)
    Ja muuten olen miettinyt tallin vaihtoa, niin miten kuvailisit Peikin ratsastuskoulua? Esim. minkälainen opetus on, oppiiko tunneilla paljoa, onko tiistaikisoista hyötyöä jne. ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli kyllä vaikka mitä ihania saappaita! Peikin ratsastuskoulu ja Priimus ovat mielestäni ne Etelä-Suomen laadukkaimmat ratsastuskoulut. Molemmilla talleilla on hienot, pitkälle koulutetut, laadukkaat hevoset, joiden kanssa pystyy harjoittelemaan todella pitkälle. Opetus on ammattimaista ja Peikillähän esimerkiksi Johku Mikkola kilpailee itse kansallisia estepuolella ja Mervi taas koulupuolella. Kirsi on molemmissa lajeissa ihan huippu ope ja Peik nyt ei esittelyjä kaipaa ;)

      Tiistaikisoissa taas pääsee tosi hyvin kerryttämään sitä omaa ratakokemusta ja kisarutiini paranee huomattavasti. Ja tyyliarvostelu on mielestäni hyvä vaihtoehto aikaratsastukselle, koska silloin radasta saa saman tien palautteen.

      Käy ihmeessä kokeilemassa!

      Poista
  4. No on kyl makeet, wow! Mulle tarttu mukaan hanskat ja fleece ;)

    VastaaPoista
  5. On kyllä aika päheet :) Itselleni meni kyllä hankintalistalle saappaat tosissaan vielä talven aikana, ainoa vaan, että on kaikkea muutakin järkyttävän kallista hankittavaa, että täytyy ihmetellä, että mikä niistä on ensimmäiseksi tärkein. Onneksi sain HIHS:ssä kuitenkin päivitettyä ja täytettyä hepan surullisen laihaa loimikokoelmaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Onneksi" mulla ei oo omaa hevosta, menis niin paljon rahaa kaiken maailman varusteisiin.. Mutta onneks sait ne loimet, kyllä niitä ainakin pusseista päätellen oli paljon ;)

      Poista
  6. Moi! osaatko sanoa myykö mikään ratsastustarvike liike näitä suomessa tai onko netissä myynnissä missään? :)

    VastaaPoista