maanantai 14. lokakuuta 2013

Akun kanssa

Eilen olin vihdoin valoisan aikaan tallilla ja pääsin näin hyppäämään Akulla. Treenattiin sen inhokkijuttuja, jumpaa ja lyhyitä välejä. Tein myös pitkästä aikaa hieman vaihtotreeniä! Laukka menee ennen vaihtoa vielä hieman nopeaksi, koska Aku ennakoi vaihtoja jonkun verran. Kun se saadaan kuntoon, niin eiköhän ne vaihdot ala sitten pikkuhiljaa vakiintumaan. Kun se vaan malttaa kuunnella mua rauhassa niin se kyllä tekee hyvän vaihdon, mutta usein homma kaatuu siihen että se lähtee ennakoimaan niitä ihan liikaa. Alla on video, jossa näkyy jo ihan kelvollinen vaihto, mutta siinäkin huomaatte kyllä vielä ennakointia..

Alotin Akun kanssa siis innareilla ja hypyt olivat jälleen yllättävän rauhallisia ja hyviä. Aku toimi niin hyvin, että siirryin aika nopeasti jatkamaan innareilta kolmen askeleen päässä olevalle pystylle. Väli oli alkuun aika ahdas kun Aku ei oikein malttanut. Muutaman kerran jälkeen se kuitenkin onneksi hiffasi, ettei se vaan yksinkertaisesti mahdu väliin jos se ei kuuntele pidätteitä loppuun asti. Sitten kaikki lähti sujumaan oikeastaan tosi hyvin. Kun sain tehtyä kolme rauhallista askelta tekin Aku mielettömän pyöreitä ja hienoja hyppyjä selän läpi.


Kun tämä linja toimi, jatkoin kaarevalle uralle, missä mulla oli pysty ja sieltä 15 metriä takaisin innareille. Tämä koko homma näkyy alla olevalla videolla. Usein Aku jää vielä harmillisesti vasempaan laukkaan alas tultaessa ja sitä rupean nyt työstämään ihan urakalla, koska se vaikeuttaa mun työskentelyä radalla niin paljon.


Muuten olen aika tyytyväine hyppytreeniin Akun kanssa, tuo oikeassa laukassa alas tuleminen on vaan saatava vakiintumaan. Apupuomit käyttöön vaan niin eiköhän se saada kuosiin :)


Tänään tein Akun kanssa sileän treenin ja heppa ei oo koskaan ollu noin hieno!! Se ei ollut yhtään kiinni vasemmalla oikeassa kierroksessa ja sain sen niin hyvin ohjan ja pohkeen väliin ettei mitään järkeä.. Kyllähän se aina yleensä liikkuu ihan hyvin tai hyvin, mutta kyllä se fiilis vaan on ihan mahtava kun tuntee jotain uutta ja vielä parempaa.. Oon kyllä niin ilonen tän päivän treenistä, ihan innolla ootan seuraavaa kertaa jo!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti