keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Se kävelee!!

Jeee!! Tätä päivää oon oottanu koko kesän. Caralla siis murtui puikkoluu ihan kesän alkumetreillä ja nyt poni on saatu kolmen kuukauden tauon jälkeen takaisin treeniin.

Maanantaina kipusin ponin selkään ensimmäistä kertaa. Täytyy myöntää, että en kyllä ikinä osannut odottaa tuollaista tauon jälkeistä ponia! Ensimmäinen todella suuri edistysaskel oli se, että poni käveli aivan rehellistä KÄYNTIÄ. Se on ollut sille se ehdottomasti haastavin juttu. Käynti on ollut turhan kiireistä ja välillä hieman jopa passimaista, mutta nyt se käveli, ja aivan rentona. Olin ihan suu auki siellä satulassa kun se käppäili menemään ihan muina miehinä. Kyllä se laidun taas kerran vaan on tehnyt tehtävänsä..

Jatkoin käynnin jälkeen ravissa keventäen isoilla kaarevilla urilla. Poni oli edestä höyhenen kevyt ja se asettui ja taipui todella hyvin molempiin suuntiin. Kaiken lisäksi se ravasi hyvin tahdissa ja kantoi itseään paljon paremmin kuin aikaisemmin. Mutta miten se on oikein mahdollista, kun poni on ollut vain laitumella kolme kuukautta?! Keksin tähän muutaman fiksun selityksen. Ensinnäkin, poni on miettinyt asioita laitumella. Toisekseen, se on ollut laitumella koko ajan liikkeessä ja sen kunto ei ole päässyt laskemaan aivan täysin. Lisäksi se on nyt varmasti kunnossa, ja sen mielestä on jälleen mukavaa liikkua.

Ravailin ehkä noin viiden minuutin ajan, jonka jälkeen nostin laukat kerran molempiin suuntiin. Nostot olivat aika ala-arvoisia, mutta sillä ei nyt ensimmäisellä kerralla ollut mitään väliä. Laukassa tein muutamat ympyrät ja sain taas yllättyä siitä, miten hyvässä tasapainossa poni laukkasi. Loppuun vielä muutama ympyrä ravissa ja pitkät käynnit päälle :)

Eilen tiistaina ratsastin vartin verran. Selkään noustessa ponilla oli selkeästi kirpsakasta ilmasta johtuen ilmaa ja pienen pyörimisen jälkeen päästiin eteen päin. Työstin jälleen hetken käyntiä ja siirryin sen jälkeen kevyeen raviin. Nyt uskalsin jo hieman säätää ravia, tein enemmän puolipidätteitä ja hieman ratsastin ravia pätkiä jo jopa hieman eteen. Ajattelin tämän olevan hyväksi ponille, pientä jumppaa se nimittäin näin pitkän tauon jälkeen kaipaa :)

Laukannostot olivat parempia, mutta eivät vieläkään sillä tasolla, kuin ennen taukoa. Muuten poni toimi edelleen kuin unelma :) Laukan jälkeen kävelin hetken, jonka jälkeen otin työn alle vähäksi aikaa ravi-käynti siirtymiset. Alkuun poni hieman sähläsi ylöspäin siirtymisissä, mutta kun sain sen rehellisesti jalan eteen, sujuivat nekin aika hyvin. Koska ponia ei voi ratsastaa niin kauan, päätin lopettaa hyviin siitymisiin.

Tänään ponilla oli jälleen aika paljon virtaa, mutta sepä ei menoa haitannut! Aloitin tänään aika nopeasti ravissa ja jatkoin ravin temponvaihteluiden parissa. Pidensin ravia ja otin sen puolipidätteillä ja istunnalla takaisin normaaliin tempoon. Tämä sujui erittäin hyvin, Cara oli pehmeä edestä ja reagoi apuihin nopeasti ja hyvin. Alkuravien jälkeen tein isoa laukkaa ympyrällä. Halusin, että Cara kääntyy kunnolla oikealle ulkoavuista. Pidin kaulan aika suorana ja jopa asetin sitä hetkittäin ulos, jotta saisin lavan paremmin kontrolliin. Laukka oli aika isoa, koska en halua vielä laittaa ponia liian koville. Vasemmalle laukka toimi hyvin ja Cara kääntyi tähän suuntaan paremmin.

Laukan jälkeen tein muutamat avot pitkille sivuille harjoitusravissa, ja vau miten poni liikkui niissä! Se ravasi letkeästi itsensä läpi ja teki mielettömän tasaista avoa molempiin suuntiin! Montaa pätkää en tietenkään tehnyt, mutta ne pätkät mitä tein, olivat erittäin laadukkaita. Olin taas ihan hoomoilasena siellä satulassa. Oli vaan pakko taputtaa ja lopettaa..

Huomenna Cara saa huilta ja viikonloppuna hommat taas jatkuvat :) Tänään ratsastin aamulla myös Akun ja Suvin, niistä lisää myöhemmin :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti