maanantai 1. heinäkuuta 2013

VK 16

Alkuviikosta noroviruilin ja heppailut jäi kahdelta päivältä välistä. Viikonlopuksi lähdinkin sitten Ouluun, joten ratsastuspäiviä jäi ma, to ja pe.

MAANANTAI

Edin kanssa ollaan jo huisin hyviä kavereita. Sen kanssa tekeminen on niin helppoa ja mukavaa. Sain ratsastettua sen hyvin eteen alas ja oikein pitkälle kaulalle. Päästiin menemään jo kentällä ja poni viihtyi siellä selkeästi. Se pörisi ja korvat pyöri uteliaasti puolelta toiselle. Tehtiin ihan perusjuttuja, muutamat siirtymiset, avot ja vaihdot.

Caran kanssa oltiin myös kentällä ja siinä riitti virtaa.. Kenttä ja sen lätäköt oli alkuun aika hurjia, erityisesti ne lätäköt. Niistä piti varmuuden vuoksi ottaa iso loikka yli aika monta kertaa, ennen kuin poni tajusi ettei sinne tipu. Tai ettei vesi syö sitä. Kun saatiin meno vähän rennommaksi, alkoi poni toimia tosi hyvin. Oon kyllä tyytyväinen, että laitoin sille kumpparit :D Oli nimittäin aika ryhdikäs ja energinen poni läpi ratsastuksen. Perusjuttuja hiottiin, niin kuin Edinkin kanssa, koska kentällä ei voinut vielä kovinkaan montaa ympyrää tehdä.

TORSTAI

Torstaina mukka oli vuorossa viisi heppaa. Aloitin Espoon kartanosta ja Edistä. Oltiin jälleen kentällä ja jäätiin työstämään kokoamisia. Halusin Edin säilyttävän myös kootussa ravissa ja laukassa pitkän kaulan, koska se jää helposti "virkkuukoukku-muotoon", kun sitä lähtee lyhentämään. Mitä enemmän sain tehtyä istunnalla, sitä paremmin Ed pysyi hyvällä kaulalla ja tuella. Kun jouduin ottamaan enemmän edestä, sain olla tarkkana ettei käsi tule taakse, vaan pysyy pidätteessäkin koko ajan edessä. Otinkin itselleni tarkkailuun omat kyynärpääni; pidätteiden piti lähteä sieltä koko ajan. Ei pitätteitä ranteilla, vaan istunnalla ja kyynärpäillä. Lopuksi saatiin tehtyä tosi hienoja lyhennyksiä, pitkä kaula koko ajan säilyttäen.

Caran kanssa tehtiin puomitreeniä ja innareita. Se on tottunut siihen, että se saa mennä hypätessä koko ajan isoa laukkaa ja leiskautella ihan mistä tykkää. Mullehan tällänen ei sovi, koska myös pienten ponien täytyy osata odottaa esteelle. Aloitettiin ihan vain yhdellä puomilla ja isolla ympyrällä. Joka kerta kun poni halusi muuttaa rytmiä, siirsin sen käyntiin ja kävelin puomin yli ja nostin laukan vasta sitten uudestaan. Muutaman kerran tehtyäni tämän, lähdin tekemään edelleen siirtymisen käyntiin, jos rytmi muuttui, mutta siirsin ponin myös takaisin laukkaan ennen puomia. Näin se saa "palkinnoksi" jatkaa puomin yli laukassa, kun se malttaa säilyttää rytmin. Aluksi sain tehtyä rytmikkäitä lähestymisiä muutaman sinne tänne, mutta pitkäjänteisen työskentelyn jälkeen saimme molempiin suuntiin jo monta rauhallista ja rytmikästä lähestymistä peräkkäin. Tämän jälkeen hyppäsin viidestä peräkkäisestä kavaletista rakennettua innarisarjaa. Ajattelin että lyhyet välit jarruttaisivat ponia, mutta kyllä se tahti edelleen jäi hieman nopeaksi. Mutta empä ole varma onko poni koskaan edes tehnyt tällaista tehtävää, joten olen kuitenkin treeniin ihan tyytyväinen. Ensi kerralla täytyy tehdä jumppasarja ja laittaa puomit väliin, uskon että se opettaa ponille paremmin odottamista, kuin tämä innatitehtävä!

Sitten siirryin Siinan luokse. Unohdin tietenkin ottaa siitä uudesta kuolaimesta kuvan, sorry. Ens viikolla sitten :) Kenttä oli jo sellaisessa kunnossa, että sain tehtyä muutamaan paikkaan jo voltinkin. Siina liikkui tosi kivasti ja kyllä se laukka vaan paranee koko ajan :) Tehtiin laukassa tällä kertaa jo todella siedettäviä 10m voltteja ja kivoja siirtymisiä käyntiin ja raviin. Treenattiin myös pysähdyksiä ja sulkuja, jotka sujuivat molemmat tosi mallikkaasti! Kaikin puolin Siinan kanssa treeni sujui kivasti ja vaivattomasti :)

Tämän jälkeen Akun ja Suvin luokse. Aloitin Akun kanssa. Kenttä oli jo niin hyvässä kunnossa, että sain sinne kaksi estettä, jipiii :) Aku oli alkuun paljon enemmän edellisiin viikkoihin verrattuna kiinni vasemmalle, mutta sain sen laukkatyöskentelyn aikana aika kivasti irti sieltä lyhyillä ja nopeilla puolipidätteillä. Työstin myös muutamat vastalaukat ennen hyppyjä, jotta saisin oikealle myös ulkolavan paremmin kontrolliin. Hypyissä Aku toimi älyttömän hyvin. Sillä oli tosi hieno energia ja pääsin kaarteista aina hyvällä laukalla kohti tuntumaa ulos. En voisi enempää olla tyytyväinen :) Loppuun tehtiin myös muutama vaihdon yritelmä. Joka kerta vaihtui etupää, mutta vain kaksi kertaa myös takapää - tosin aina etupäästä jäljessä. Mutta tämä on tälle kaverille jo ihan todella kelpo saavutus!

Suvin kanssa hypättiin myös muutama ristikko. Muuten työstin sen laukkaa, joka meinasi taas alkuun olla oikealle kovin huono. En oikein tiedä mikä siinä mättää, jotenkin se ei vaan ole niin aktiivinen kuin aiemmin.. Se kyllä pyörii, mutta jotenkin hitaana. Sain sen kyllä työstettyä taas paremmaksi, mutta jotenkin mua silti jäi vaivaamaan se alkulaukka ja se outous. Hypyissä S toimi hyvin, niin kuin yleensä aina. Siinä oli kyllä tosi paljon energiaa kohti estettä, mutta eipä se ole taas kahteen viikkoon päässytkään hyppäämään.. Ensi viikolla mennään maneesille ja koitan hypätä kotona jotain innaria jonain päivänä!

Aika vajaa viikkohan tämä oli, mutta ens viikolla mennään taas sitten kunnolla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti