torstai 11. heinäkuuta 2013

Hilda Cajuksella

Ponikin pääsi siis ensimmäistä kertaa maastoesteilemään tuossa hetki sitten. Lastattiin siis Hilda ja Siina koppiin ja lähdettiin Hannin kanssa Cajukselle.

Cajuksella verkattiin siis ensin kentällä ihan vain kävelemällä ukon perässä yli tukkien ja sellaisen ympyrän muotoisen korokkeen päälle ja sieltä alas. Sitten ilman Cajusta ensin käynnissä ja sen jälkeen ravissa ja lopulta laukassa. Eli perinteiset verkat unohdettiin ihan täysin ja keskityttiin vaan siihen että saatiin poni menemään rennosti kaikkialle. Ja hyvinhän se sujui. Hieman ponia ensin ihmetytti kaikki erilainen tekeminen ja mun piti olla aika tarkkana oman ylävartalon kanssa koko ajan. Usein olin menossa liikaa yläkropan kanssa eteen ja silloin sain kuulla Cajukselta aina "nyt sä tippuisit kun se stoppais"..


Seuraavaksi siirryttiin tuolle yllä olevan kuvan banketille? Mulla on tää kenttäsanasto ihan hukassa, mutta kai tuo joku pikkubanketti on? Korjatkaa jos oon väärässä :D Sitä sitten hinattiin ylös ja alas jonkin aikaa. Alastuloissa Cajus korjasi mun jalkaa enemmän eteen, mutta oli tyytyväinen siihen, että sain olla käden kanssa ihan rento, ja että uskalsin antaa pitkän ohjan. Ja edelleen sitä ylävartaloa vedettiin taakse.


Sitten siirryttiin pellolle ja oikeiden esteiden pariin. Ekaksi tultiin muutama linja ristikolta ristikolle ja sarjalta okserille, josta jatkettiin ekan kierroksen jälkeen puiden väliin rengasesteelle.

Kun helpommat esteet, kuten yllä oleva laiva ja muuri alkoivat sujua, siirryttiin alla näkyvälle kulmalle.


Kulman viereen ole laitettu toinen este, jotta hevoset eivät valuisi siitä ohi. Hildan mielestä esteessä ei  ollut mitään kummallista, mua itseäni hieman jännitti nuo betoniporsaat esteen alla. Onneksi Cajus oli laittanut niiden eteen autonrenkaan, jolloin hevoset hahmottavat myös itse ponnistuspaikan paremmin.



Tämä yllä oleva este tuotti meille, tai oikeastaan mulle jonkin verran hankaluuksia. En oikein ensimmäisillä kerroilla tajunnut olla tarpeeksi nopea pikkuhaudan päällä, joka siis hypättiin ennen tuota isoa tynnyriä. Haudalta piti ottaa joko tosi iso yksi askel tynnyrille tai odottaa kaksi pientä. Hildalle väli oli vähän tyhmän pituinen, mun oli pakko saada se isolla hypyllä sisään, jos halusin päästä yhdellä askeleella seuraavalle. Joka kerta ajauduin normiin paikkaan, vaikka tiesin, että haluaisin jättää sen hieman kauas. Kaksi vikaa kertaa kuitenkin onnistuivat, kun pääsin tulemaan isolta haudalta kolme isoa askelta pikkuhaudalle ja sieltä yhden ison tynnyrille.


Hypättiin myös tuota kapeaa ympyrän muotoista estettä joka Cajuksen mukaan on jo helpon tasoinen este. Siinäkin apuna oli puomi, jotta hevoset hyppäisivät suoraan. Ensimmäisellä kerralla Hilda hyppäsi aika lailla tuolta puiden vierestä, mutta seuraavilla kerroilla jo hyvin keskeltä. 

Kaiken kaikkiaan olin tosi tyytyväinen Cajuksen treeniin. Ihan aloittelijan valmentaja hän ei mielestäni ole, koska monia asioita täytyy tajuta itse. Niin kuin esimerkiksi tuo aiemmin mainitsemani väli haudalta tynnyrille. Sama juttu oli molempien linjojen kanssa, sekä sarjalta okserille, että ristikolta ristikolle. Metrejä ei kerrottu, piti vain tulla. Kun ekalla kerralla väli ja pitkäksi, piti seuraavalla kerralla itse osata reagoida oikein. Mutta taitavahan se ukko on, ihan älyttömän taitava selittämään ja analysoimaan sekä kannustamaan.

Tärkeintä kuitenkin uusien valmentajien kanssa on mielestäni muistaa se, että kaikkia oppeja ei tarvitse käyttää, vaan täytyy osata poimia omaan tyyliin sopivia asioita. Esimerkiksi en voisi esteradalla koskaan istua niin pystyssä mitä Cajus halusi nyt mun istuvan alastuloissa, vaikka teoria, jonka hän selitti, puree hänen mielestään myös esteratsastukseen. Hän korjasi myös roimasti jalkaani eteenpäin edetessäni esteeltä toiselle - en voisi kuvitella tekeväni rataeesteillä esteiden välissä. Mutta kai nuokin ovat totuttelua vaativia juttuja, mutta tällä hetkellä kun kaikki hevoset toimivat oman istunnan kannalta niin hyvin Peikin antamilla neuvoilla, en haluaisi lähteä muuttamaan mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti